Sveitsiläinen seikkailija kehitti aurinkokennoilla toimivan lentokoneen
Sveitsiläinen Bertrand Piccard laskeutui eilen torstaina vallankumoukselliselta lennolta. Hän lensi itse rakentamallaan aurinkokennoilla toimivalla lentokoneella yhtä kyytiä vuorokauden ajan. Asiasta kertoo uutissivusto grist.org.
Lentäjän pojanpoika. Sveitsiläisellä Bertrand Piccardilla ennätysten tekeminen on sukuvika.
Kuva: flickr/rsepulvedaBertrand sai ajatuksen kehittää aurinkolentokone tehtyään maailmanympärysmatkan kuumailmapallolla yhdessä Briton Brian Jonesin kanssa vuonna 1999. Matkalla kului hillittömästi propaania.
"Sanoin itselleni, ettei se ole kestävää. Olisin halunnut jatkaa lentoa loputtomiin ja lentää ilman poltoainetta. Idea tuli sillä sekunnilla", Piccard kertoo Gristille.
Seuraavan seitsemän vuoden aikana seikkailija rakensi yhdessä 70 henken tiimin kanssa Solar Impulsen, kevyen lentokoneen, joka toimii 12 000 aurinkokennon voimin.
"Tavoitteenani on näyttää, että voimme olla paljon riippumattomampia fossiilisesta energiasta kuin ihmiset yleensä luulevat", Piccard sanoo.
Onnistuneen lentokokeilun jälkeen Piccard suunnittelee lentoa valtameren yli ja maapallon ympäri vuosina 2013-2014.
Piccard tulee varsinaisesta seikkailijasuvusta. Hänen isänsä Jacques Piccard teki ennätyksen laskeutuessaan maapallon syvimpään vedenalaiseen pisteeseen Mariaanien haudassa 1960. Isoisä Auguste Piccard löi kahdesti kuumailmapalloilun korkeusennätyksen vuosina 1931-1932.
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti