Syö lihaa, kasvata vyötäröä
Brittiläisen Imperial College Londonin tutkijat havaitsivat tuoreessa tutkimuksessaan, että ahkerat lihansyöjät lihoivat viiden vuoden testijakson aikana enemmän kuin vähemmän lihaa syövät, vaikka ravinnosta saatu energiamäärä oli molemmilla ryhmillä sama. Asiasta kertoo Reuters.
Suurin taipumus painonnousuun havaittiin broilerinlihan syöjillä. Toiseksi lihottavimpia olivat lihajalosteet ja punainen liha.
Tutkimukseen osallistui yli 100 000 miestä ja 270 000 naista kymmenestä Euroopan maasta. Havaintojen mukaan 250 grammaa lihaa päivittäin syövä sai vajaat kaksi kiloa ylimääräistä painoa viiden vuoden aikana.
Vaikka kahden kilon painonlisäys viidessä vuodessa ei ole paljon yhden ihmisen kohdalla, voivat painonnousun vaikutukset tutkimuksen johtajan Anne-Claire Vergnaudin mukaan olla merkittäviä koko väestön mittakaavassa.
Tutkimuksen innokkaimmat lihansyöjät löytyivät Tanskasta, Saksasta, Espanjasta ja Ruotsista. Miehet söivät näissä maissa keskimäärin 300 kalorin ja naiset 200 kalorin verran lihaa päivittäin. Vähäisintä lihansyönti oli Kreikassa, jossa mies söi keskimäärin 200 kalorin ja nainen 140 kalorin verran lihaa päivässä.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Just niin
Kylläpä oli taas varsinainen nollatutkimus. Lihasmassa kohottaa ihmisen painoa. Terve mieli terveessä ruumiissa.
Asiaanhan ei missään nimessä
Asiaanhan ei missään nimessä ole tämän monimutkaisempi. Onko saatu paino lihasta vai läskiä? Söivätkö vähemmän lihaa nauttivat saman verran proteiineja? Miten paljon testihenkilöt harrastivat liikuntaa? Selitys saattaa hyvinkin olla elintavoissa.
Jo pelkästään hiilihydraattien määrä ja lähde vaikuttaa todella paljon asiaan. Pelkkä sama kalorimäärä on yhtä tyhjän kanssa,
Outoa
Minusta tuo ei ole nollatutkimus, vaan pikemminkin outo ja selitystä kaipaava lopputulema.
Kuluttivatko ei-lihansyöjät enemmän energiaa vai imeytyikö siitä pienempi osa? Vai miksi sama määrä laskennallisia kaloreita johti eri lopputulokseen?
250 g päivittäin on aika paljon
250 g pihvi on melko iso, joten jos niitä päivittäin vetämällä paino nousee vain pari kiloa 5 vuodessa, niin ei todellakaan ole paljon se.
Salilla kävijät?
Ne jotka käyvät salilla tuppaavat vetäisemään lihaa vähän enemmän. Ja painokin voi nousta suorastaan tarkoituksella.
Kuten sanottu, tulos on vähän outo; jos kalorit ovat samat ja liikunta yhteneväistä, kilojen pitäisi pysyä suht samana. Ryhmien välillä on siis systemaattinen, liikuntaan liittyvä ero.
Liiku paljon, pysy kunnossa.
Liiku paljon, pysy kunnossa. Niin yksinkertaista se on.
Jättää sen valkoisen
Jättää sen valkoisen mössöleivän, vaalean pastan, riisin ja perunan vähemmälle, niin lihaa voi popsia huoletta. Paino tässä ei ainakaan nouse, vaikka esim. oma ruokavalioni koostuu tällä hetkellä lähes yksinomaan lihasta ja kasviksista.
Alakarppaamisesta löytyy paljon infoa netistä, suosittelen.
Ongelmallisempaa on pyrkiä syömään lihaa ekologisesti. Mutta kun vähän panostaa, niin kyllä sekin onnistuu siinä missä kasvissyöntikin voi vastaavasti olla erittäin epäekologista.
Kirjoita uusi kommentti