Taantuma panee sähköarviot uusiksi
Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian sähköarviot saattavat mennä uusiksi, sillä taantuma on leikannut sähkönkulutusta dramaattisesti. Viime vuonna sähköä käytettiin 85 terawattituntia, eli 5 terawattituntia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Viikon ilmastouutinen. Taantuma voi kiristää ilmastostrategian tavoitteita.
Kuva: Jan RudkiewiczNyt eduskunnan talousvaliokunnan käsittelyssä olevassa strategiassa kulutuksen ylärajaksi on asetettu 98 terawattituntia.
Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan, että taantuma on vaikuttanut voimakkaasti strategian lähtökohtiin. Vaikka talouden elpyminen kääntäisi sähkönkulutuksen kasvuun, kasvu saattaa valiokunnan mukaan jäädä arvioitua pienemmäksi.
”Pidän päivänselvänä, että eduskunnan tulee puuttua arvioihin. Hallituksen esityksessä sanotaan, että lukuja tarkistetaan, jos toimintaympäristö muuttuu, ja nyt se on muuttunut todella paljon”, sanoo Leo Stranius Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Straniuksen mukaan arvioissa pitää huomioida myös metsäteollisuuden rakennemuutos sekä paineet entistä tiukempiin päästötavoitteisiin.
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti