Taiteilija raivostui kokoomuksen viherpesusta ja lahjoitti sata taulua vihreille

7.10.2010

Espoon Olarissa sijaitsevan työhuoneen seinälle on ripustettu sata akvarelliteosta. Ne eivät ole samaa sarjaa, vaan seassa on niin abstraktioita, asetelmia kuin myös alastonkuvia tanssivasta miehestä.

Taidetta kansalle. Kokoomuksen viherkampanja suututti Tuomo Railon, joka päätti tukea tauluillaan vihreiden eduskuntavaalikamppailua.

Kuva: Mikael Ahlfors

Espoolainen tanssi- ja kuvataiteilija Tuomo Railo tukee Espoon vihreiden eduskuntavaalikampanjaa näillä maalaamillaan akvarelleilla, jotka myydään kehystämättöminä sadan euron kappalehintaan.

Appelsiinia kuoriva Railo seisoo teostensa edessä ja kertoo projektin alkaneen raivosta. Kun Railo näki keväällä kokoomuksen valtavan ja kalliin viherpesumainoksen Helsingin Sanomissa, hän päätti omalta osaltaan avittaa vihreitä tulevassa kampanjoinnissa.

Koska ylimääräistä rahaa ei ollut, Railo valitsi välineekseen taiteen. Akvarellit ovat myös ironinen tapa kommentoida viime vuosien vaalirahasotkuja ja puolueiden epämääräisiä ”taulukauppoja”.

Vihreiden jäsenenä viisi vuotta olleelle Railolle lahjoitus on myös koe.

”Jos tämä onnistuu, projekti on osoitus luovasta taloudesta. Jos tämä taas epäonnistuu, ja taulut jäävät myymättä, tässä havainnollistuu taiteilijan ansaintalogiikan hankaluus.”

Railon teokset ovat esillä Espoonsillan galleriassa ensi viikolla avautuvassa näyttelyssä. Lahjoitus tukee osaltaan vihreiden asemaa Uudellamaalla, jota pidetään vaalien kannalta ratkaisevana vaalipiirinä.

Espoon vihreiden toiminnanjohtaja Lari Karreinen on viime päivät selvitellyt taulukauppojen juridista puolta. Tuomo Railo merkitään vaalilahjoittajaksi, jahka tiedetään, kuinka monta taulua menee kaupaksi. Tauluja myydään vain yksityishenkilöille. Koska taulun hinta on sata euroa, ostajan nimeä ei tarvitse ilmoittaa, sillä raja kulkee tuhannessa eurossa.

Puoluesihteeri Panu Laturin mielestä puolueiden taulukauppojen epämääräinen maine perustui siihen, että aiemmin ne olivat käytännössä pakkomyyntiä yrityksille. Puolueiden tuloja ei myöskään merkitty minnekään.

”Jos kauppa on vapaaehtoista, avointa ja tulot merkitään papereihin, niin taulut ovat verrattavissa mihin tahansa kampanjatuotteeseen.”

Vihreiden kampanjabudjetti oli viime eduskuntavaaleissa noin 435 000 euroa. Laturin mukaan vuoden 2011 kampanjabudjetti on 400 000 euroa.

”Vihreiden kampanjointiin vaalirahakohu ei ole vaikuttanut, sillä emme aikaisemminkaan ole juuri saaneet ulkopuolista rahoitusta.”

Hyvä Tuomo!

Marjut Joensuu | 07.10.2010 17:41

Ei pelkkiä suuria sanoja vaan myös suuria tekoja. Tästä on hyvä ottaa mallia.

Mitä vihreää

lukija | 08.10.2010 9:45

Mitä vihreää on turpeenpoltossa? Turpeenpoltto ei säästä luontoa eikä ilmastoa. Turpeenpoltto ei ole edullista energiaa, missä sen etu?

Kaikki mahdolliset ostajat ja

vihertävä turkulainen | 10.10.2010 15:03

Kaikki mahdolliset ostajat ja kiinnostuneet eivät pääse Espooseen. Osoittaakseen vähän alueellista tasa-arvoa Vihreät voisivat avata vaikkapa nettigallerian ja -kaupan, jossa teoksia voisi katsella ja ostaa. Jos tauluja jää myymättä pelkän galleriaesittelyn jälkeen, ei se tarkoita ettei tällainen luova talous toimisi, vaan sitä, että Suomessa on muutakin kuin pääkaupunkiseutu...

Railon teokset myytävänä netissä

Pia Backström | 12.10.2010 13:23

Hei Vihertävä Turkulainen ja muut kiinnostuneet ! Tuomo Railon teoskokoelma "100" on huomen aamusta alkaen (13.10) esillä ja myynnissä Vihreiden nettikaupassa. Sieltä myös varataan kaikki teokset, joita myydään galleriasta käsin, ettei synny päällekkäisyyksiä. Maalaukset postitetaan vaikka toiselle puolelle maapalloa, jos asiakas sitä toivoo. Ihania taideostoshetkiä Turkuun ja muuallekin! Terveisin, Pia Backström, Galleria Espoonsilta. :-)

Oi, hienoa! reilu peli:)

vihertävä turkulainen | 12.10.2010 21:37

Oi, hienoa! reilu peli:)

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.