Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Talvivaara rikkoo ympäristölupaa – ely-keskus kehottaa lopettamaan, uhkaa myös hallintopakolla

3.1.2014 15.55

Sammeli Heikkinen

Talvivaaran metallikaivosta valvovan Kainuun ely-keskuksen mukaan kaivosyhtiön on lopetettava metallipitoisen liuoksen johtaminen kaivoksen avolouhokseen. Talvivaaran toiminta on elyn mukaan ympäristöluvan vastaista.

Ely-keskus on lähettänyt Talvivaaralle kehotuksen lopettaa raffinaatin, eli metallitehtaalta palaavan metallipitoisen liuoksen johtamisen Kuusilammen avolouhokseen. Esitys siitä, miten toiminta saadaan luvan mukaiseen tilaan, on toimitettava elylle tammikuun loppuun mennessä.

Jos kaivosyhtiö ei toimi kehotuksen mukaan, ely-keskus muistuttaa voivansa käyttää myös hallintopakkoa.

Metallitehtaan paluuliuoksen lisäksi Talvivaara on johtanut avolouhokseen myös peräti 185 000 kuutiota niin sanotun sekundääriliuotusalueen bioliuotuskierron vesiä sekä alueen valumavesiä. Raffinaatissakin on suuria pitoisuuksia esimerkiksi rautaa, alumiinia, magnesiumia ja mangaania, mutta sekundääriliuoksessa on näiden lisäksi nikkeliä ja sinkkiä.

Talvivaaralla on kesäkuun loppuun saakka aikaa laskea avolouhoksesta sinne nyt lasketut vedet ympäristöluvan mukaisesti käsiteltynä ulos kaivosalueelta.

Talvivaara on kertonut jäteveden johtamisen louhokseen olevan varotoimenpide, jolla on saatu tilaa liuoskierron varoaltaisiin. Ely-keskuksen käsityksen mukaan Talvivaaran vesienhallinnassa on "merkittäviä ongelmia", mutta välitöntä vuotoriskiä ei ole.

kaivosteollisuus  ympäristö  talvivaara 




Viite