Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Sammeli Heikkinen

Tutkinnan polttopiste. Poliisi ja syyttäjät ovat pyrkineet selvittämään, kenen vastuulla kipsisakka-altaan vuoto vuonna 2012 oli. Kuvassa allas vuoden 2013 toukokuussa.Sammeli Heikkinen

Tutkinnan polttopiste. Poliisi ja syyttäjät ovat pyrkineet selvittämään, kenen vastuulla kipsisakka-altaan vuoto vuonna 2012 oli. Kuvassa allas vuoden 2013 toukokuussa.

Talvivaara-vyyhti: Päätökset tehtiin pienessä porukassa, hallitus pidettiin pimennossa

26.9.2014 15.04

Sammeli Heikkinen

Syyttäjän käsityksen mukaan Talvivaaran ympäristövahinkoihin johtaneet päätökset on tehty pienessä porukassa. Esimerkiksi Talvivaaran operatiivisesta kaivotoiminnasta vastaavan tytäryhtiön hallitus pidettiin pitkälti pimennossa ympäristöongelmien vakavuudesta.

Tämä selviää Vihreän Langan saamista Talvivaaran ympäristörikosjutun syyttämättäjättämispäätöksistä. Syyttäjä on nimittäin jättänyt poliisin epäilemät hallituksen jäsenet ja väliportaan johtajat yhtä lukuunottamatta syyttämättä.

Samoin selviää, että kipsisakka-altaan vakavaan vuotoon marraskuussa 2012 johtaneet tapahtumat ovat olleet sekä poliisitutkinnan että syyteharkinnan ytimessä. Talvivaaran ympäristövyyhteen voi tulla vielä lisäkuormaakin, sillä Oulun poliisi tutkii edelleen yhtä epäiltyä rikosta.

Syytteen törkeästä ympäristön turmelemisesta saivat maanantaina yhtiön perustaja, toimitusjohtaja Pekka Perä, alle vuoden toimitusjohtajana ollut Harri Natunen, kaivoksen johtajana sen operatiivisesta toiminnasta vuoteen 2012 vastannut Lassi Lammassaari ja metallien talteenotosta ainakin vuosina 2010–11 vastannut osastopäällikkö.

Poliisi epäili esitutkinnan jälkeen kaikkiaan 18:aa henkilöä ympäristörikoksesta. Näistä viisi on ollut tai on Talvivaaran operatiivisesta kaivostoiminnasta vastaavan Talvivaara Sotkamon hallituksessa.

Kihlakunnansyyttäjä Heikki Ylisirniön allekirjoittamissa syyttämättäjättämispäätöksissä kuitenkin katsotaan, että ympäristövahinkoihin johtaneet päätökset on tehty osana kaivoksen operatiivista toimintaa. Näiden tekemiseen hallituksen jäsenet eivät ole osallistuneet.

Ylisirniö kertoo Vihreälle Langalle, että syyttäjien käsityksen mukaan toimitusjohtaja, siis alle vuoden mittaista Natusen jaksoa lukuunottamatta Perä, on esittänyt asiat haluamallaan tavalla. Esimerkiksi, kun ympäristöongelmista kerrottiin hallitukselle, vakuutettiin samalla, että niiden korjaamiseen on jo ryhdytty.

"Voi sanoa, että aika pimennossa on hallituksen jäseniä pidetty."

Syyttäjän mukaan hallituksen jäseniä ei olekaan syytä epäillä rikoksesta.

Talvivaara Sotkamon hallituksen puheenjohtaja on Perä.

Natusen johtajakaudella tehtiin kenties Talvivaaran historian suurimmat virheet, joiden seurauksena kaivoksen kipsisakka-altaaseen tuli massiivinen vuoto ja yli 200 000 kuutiota metallipitoista jätevettä pääsi luontoon.

Kipsisakka-altaasta tuli jo kaivoksen alkuvaiheissa ylijäämävesien säilytyspaikka, vaikka se oli ympäristöluvan mukaan tarkoitettu nimenomaan metallitehtaan toiminnasta syntyvien sakkojen kaatopaikaksi. Vihreä Lanka kirjoitti tästä mahdollisena vuodon syynä muutama päivä vuodon paljastumisen jälkeen.

Myöhemmin paljastui, että Talvivaara oli korottanut kipsisakka-altaiden reunoja ja alkanut pumppaamaan altaisiin metallitehtaan liuoskierrosta raskasmetallipitoista lientä, niin sanottua raffinaattia.

Lopulta Onnettomuustutkintakeskuksen laatima selvitys paljasti, että Talvivaarassa tiedettiin hyvin toiminnan riskit ja osattiin myös ennustaa, että seurauksena voisi olla massiivinen jätevesivuoto ympäristöön.

Poliisitutkinnassa tapahtumasta vastuullisia on haettu ylimmän johdon lisäksi kaivoksen päällikkötasolta. Kaikkiaan metallitehtaalla ja bioliuotuksessa vuonna 2012 esimiestehtävissä työskennelleistä epäiltiin viittä henkilöä, joista ketään ei syytetty. Syyttäjän mukaan heistä kukaan ei osallistunut ympäristölle kohtalokkaiden päätösten tekoon, eivätkä he lyhyiden työrupeamien aikana olisi voineet vaikuttaa ympäristöluvan vastaiseen toimintaan.

"Siinä on henkilöstö vaihtunut nopeasti. Tässä on lähdetty siitä, että tosiasiallinen mahdollisuus vaikuttaa asioihin on aika olematon, jos toimeen tulee muutamaksi kuukaudeksi", Ylisirniö sanoo.

Syytteen saaneen osastopäällikön asia ei välttämättä liity kipsisakka-altaan vuotoon. Haastehakemus ei ole vielä julkinen, mutta saatavissa olevien tietojen perusteella hän ei työskennellyt metallien talteenoton päällikkönä vuoden 2012 ratkaisevana aikana.

Raffinaattia alettiin pumpata syyskuun lopulla 2012 ja kipsisakka-allas korotettiin juuri ennen sitä. Päätös altaan korottamisesta tehtiin Onnettomuustutkintakeskuksen raportin mukaan kesäkuussa ja raffinaatin johtamisesta elokuussa.

Neljäs syytteen saanut, Lassi Lammassaari, taas siirrettiin toukokuussa 2012 kaivoksen johtajan paikalta "strategisten hankkeiden" kehittäjäksi. Näin ollen näyttää siltä, että syyttäjän käsityksen mukaan kipsisakka-altaan vuotoon johtaneesta päätöksenteosta oli vastuussa nimenomaan Natunen ja mahdollisesti myös hallituksen puheenjohtajana toiminut Perä.

Ylisirniö tyytyy vain toteamaan, että raffinaatti-päätöksestä syyttäjän käsityksen mukaan vastuussa oleva tai olevat löytyvät neljän syytetyn joukosta.

"Mutta miten päätös on tehty, sitä en ala vielä ruotimaan, kun haastehakemuskaan ei ole julkinen."

Haastehakemuksen julkistamattomuuden vuoksi ei ole myöskään selvää, missä syytetty osastopäällikkö työskenteli vuoden 2012 aikana. Talvivaarasta asiaa ei haluttu Vihreälle Langalle kommentoida.

Osastopäällikön syyte voi liittyä kaivoksen alkuvuosiin, sillä luvattua suuremmat päästöt alkoivat poliisin ja syyttäjän tulkinnan mukaan jo vuonna 2009. Tuolloin kaivoksen operatiivisesta toiminnasta vastasi Lammassaari.

Kaivoksen alkuvaiheiden ajalta epäiltiin kolmea väliportaan johtajaa ja yhtä ulkopuolista tarkastajaa. Syyttäjän mukaan he eivät osallistuneet toiminnan suunnitteluun, vaan toteuttivat saamiaan ohjeita. Näin heille ei tullut syytettä.

Talvivaara-vyyhteen voi Heikki Ylisirniön mukaan tulla vielä lisäkiemura ennen oikeuskäsittelyä. Oulun poliisi nimittäin tutkii vielä Kainuun ely-keskuksen rikosilmoitusta, joka koskee ylijäämävesien säilytystä avolouhoksessa.

"Käsittääkseni tutkinnan pitäisi valmistua piakkoin. Jos siitä tulee vielä syyte, niin se liitetään käsittelyyn. Kokonaisuuden kannalta siinä on kuitenkin kyse aika pienestä jutusta."

Korjaus 20.05 HUOM! Alkuperäisessä jutussa oli virhe. Poliisitutkinnassa epäillyt ja syyteharkinnassa epäilyksistä vapautetut henkilöt olivat Talvivaaran Kaivosyhtiön operatiivisesta toiminnasta vastaavan Talvivaara Sotkamon hallituksen jäseniä. 

kaivosteollisuus  oikeus  talvivaara  rikos 




Viite