Tapio Laakso vaihtaa ministeriön Greenpeaceen

29.11.2010

Työministeri Anni Sinnemäen (vihr) erityisavustaja Tapio Laakso on nimetty ympäristöjärjestö Greenpeacen ohjelmajohtajaksi.

”Greenpeace on paras ympäristöjärjestö. Kyseessä on varmaankin ainoa tehtävä tämän maan rajojen sisäpuolella, jonka vuoksi olen valmis jättämään nykyiset tehtäväni”, Laakso sanoo.

Hän uskoo, että ydinvoiman tulevaisuus on uudessa tehtävässä yksi tärkeimmistä teemoista.

”Uudet reaktorit eivät ole vielä käynnissä ja esimerkiksi Helsingin osuuskauppa irtisanoutui jo hankkeesta. Seuraavaksi voi kysyä, haluavatko esimerkiksi Valion asiakkaat tukea ydinenergiaa? Alalla olisi hyvä mahdollisuudet uusiutuvien, esimerkiksi biokaasun, käyttöön”, Laakso sanoo.

Hän aloittaa uudessa tehtävässään 3. tammikuuta.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.