Tarja Cronberg haukkuu Kemijärven massaliikkeen uudessa kirjassaan
Ex-työministeri Tarja Cronberg (vihr) tuomitsee uudessa kirjassaan Kemijärven sellutehtaan lakkauttamista vastaan syntyneen massaliikkeen.
Ajatuksia työstä. Tarja Cronberg esitteli tänään uuden pamflettinsa.
Kuva: Antti-Juhani Johansson”Työntekijät taistelivat sellun valmistuksen puolesta, eivät uusien työpaikkojen”, Cronberg kirjoittaan tänään ilmestyneessä Uuden työn politiikka -kirjassaan.
Hän arvioi, että Kemijärven massaliike hidasti sellutehtaalta työttömäksi jääneiden työllistymistä. Ministeriön muutoksen tueksi järjestämiä palveluita ei käytetty ja uutta liimapuutehdasta vastustettiin.
”Tulevaisuudessa joudumme yhä useammin vaihtamaan työpaikkaa. Julkisen sektorin tehtävänä on tukea sitä, että vaihdokset tuottavat mahdollisimman vähän inhimillistä tuskaa, ovat taloudellisesti turvattuja ja takaavat uusia haasteita työelämässä”, Cronberg kirjoittaa.
Tarja Cronberg toimi työministerinä vuosina 2007–2009.
Lisää aiheesta:
- Arviossa Cronbergin ja Könkkölän uudet kirjat (11.2.2010)
- Tarja Cronberg otti jo kolmannen työpaikan (21.9.2009)
- Tarja Cronberg töihin Upiin (9.9.2009)
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Ehkä massaliike näki asiat
Ehkä massaliike näki asiat hieman pidemmälle. Sellutehdas on parempi työnantaja, kuin veronmaksajien rahoilla aikaansaadut "leikkityöpaikat".
Sellainenhan tämä liimapuutehdaskin on, ei sitä oltaisi valmiiksi täpötäysille markkinoille muuten rakennettu. Cronbergille on asia on toki yksi lysti, "kyllähän meillä on varaa" =)
Niin.
Vaikea tietenkään mennä vannomaan pamflettia lukematta, mutta käsittääkseni Kemijärven massaliikkeen närää aiheutti myös se, että Stora Enso ei myöskään ollut halukas myymään edelleen kannattavasti toiminutta tehdasta mahdollisille ostajille kilpailun takia.
Rakennemuutos Suomen tuotantoteollisuuden osalta saattaa sinänsä pidemmällä aikavälillä olla väistämätön tosiasia, mutta kuulostaa hieman lattealta arvostella ulospotkittavia työntekijöitä jarruttamisesta ja haittaamisesta, jos samaan aikaan valtionkin osittain omistama suuryritys tekee tuottavuusohjelmien varjolla ihan mitä tykkää. Suuryrityksien ei tarvitse yhteiskuntavastuustaan turhia piitata, mutta irtisanottujen pitää ymmärtää suuria linjoja eikä turhaan pullikoida?
Massaliike näki asiat
Olen lukenut kirjan. Cronberg ei pelkästään hauku massaliikettä, vaan myös kertoo ihailleensa kemijärveläisten sitkeyttä "Mielestäi me suomalaiset liiankin helposti sopeudumme globalisaation kielteisiin vaikutuksiin emmekä asetu vastarintaan. Ihailin myös itälappilaista kulttuuria, joka on selkeästi tuntemaani pohjoiskarjalaista vastaanpanevampaa. Ei luovuteta, vaan taistellaan viimeiseen saakka, vieläpä konkreettisin asein: esittämällä vaihtoehtoisia ratkaisuja", Cronberg kirjoittaa (s. 47).
Olen sitä mieltä, että massaliike näki ettei tilanne vaihtamalla parane ja tilanteessa on pakko nousta vastarintaan. Kyse on isommasta asiasta kuin yhdestä sellutehtaasta. Kyse on siitä, mitä valtio voi vaatia teollisuudelta vastineeksi kaikesta antamastaan hyvästä. Todellakin olisi kohtuullista, että tällaisessa räikeässä tapauksessa valtio voisi puuttua peliin.
http://ninajaakkola.blogspot.com/2010/12/globalisaatiosta-%C3%B6ljyst%C3...
Kirjoita uusi kommentti