Teollisuusmaat ovat ulkoistaneet kolmanneksen ilmastopäästöistään
Rikkaat maat tuovat suuren osan hiilidioksidipäästöistään rajojensa ulkopuolelta. PNAS-tiedelehdessä maaliskuussa julkaistu yhdysvaltalainen tutkimus osoittaa, että esimerkiksi ruotsalaiset ja itävaltalaiset ovat ulkoistaneet kolmanneksen päästöistään.
Viikon ilmastouutinen. EU-maat väittävät pienentäneensä päästöjään, vaikka todellisuudessa ne on usein ulkoistettu Kiinaan.
Kuva: Jan RudkiewiczYK:n ilmastosopimuksessa päästöt ovat sen maan vastuulla, jossa ne on tuotettu. Niinpä esimerkiksi Kiina keventää nyt teollisuusmaiden päästötaakkaa. Sen päästöistä viidennes aiheutuu ulkomaille vietävien tavaroiden valmistuksesta.
Suomen ympäristökeskuksen kulutuksen ja tuotannon keskuksen johtajan Jyri Seppälän mukaan Suomi muistuttaa tässä vertailussa päästöiltään enemmän Kiinaa kuin vanhoja teollisuusmaita.
Myös Suomeen on ulkoistettu päästöjä. Monet maat käyttävät esimerkiksi Suomessa tehtyjä metalli- ja metsäteollisuuden tuotteita, joiden päästöt ovat Suomen vastuulla.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Järjetöntä toimintaa.
Järjetöntä toimintaa. Teollisuus ajetaan ahtaalle Euroopassa ja saadaan tehtaat vaihtamaan Kiinaan jossa asiat on retuperällä.
Kirjoita uusi kommentti