The Cove ja Food Inc. kilpailevat Oscareista
Muun muassa kohuttu delfiinielokuva The Cove ja ruuan tehotuotantoa ruotiva Food Inc. ovat ehdolla vuoden 2009 parhaaksi dokumenttielokuvaksi. Yhdysvaltain elokuva-akatemia julkisti Oscar-ehdokkaat tänään tiistaina.
Muita dokumenttiehdokkaita ovat vuonna 2007 Burmassa järjestetyistä mielenosoituksista kertova Burma VJ, Vietnamin sotasalaisuuksien paljastajasta kertova The Most Dangerous Man in America: Daniel Ellsberg and the Pentagon Papers sekä Meksikosta Yhdysvaltoihin pyrkivistä lapsisiirtolaisista kertova Which Way Home.
Eniten ehdokkuuksia keräsivät James Cameronin ohjaama Avatar ja Kathryn Bigelow'n The Hurt Locker. Kumpikin on ehdolla yhdeksässä eri sarjassa. Quentin Tarantinon ohjaama Inglourious Basterds on ehdolla kahdeksassa sarjassa.
Palkinnot jaetaan 7. maaliskuuta pidettävässä Oscar-gaalassa. Viime vuonna parhaaksi elokuvaksi valittiin Danny Boylen ohjaama Slummien miljonääri ja parhaaksi dokumentiksi James Marshin ohjaama Man on Wire.
Lisää aiheesta:
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti