Tietomurto panee EU:n pohtimaan päästökaupan jatkoa
Euroopan unionin päästökauppa on jouduttu tietomurron vuoksi sulkemaan viikoksi. Muun muassa uutistoimisto Reuters kertoo, että krakkerit ovat onnistuneet varastamaan päästöoikeuksia lähes 30 miljoonan euron arvosta.
Yhteensä kahta miljoonaa päästölupaa koskeva tietomurto kohdistui Tšekin lisäksi Itävallan päästökauppaan. Saksassa torjuttiin vastaavankaltainen isku joitain viikkoja sitten.
Päästökauppa on määrä avata uudelleen ensi keskiviikkona, mutta ainakin Tšekin päästörekisteri on jo ilmoittanut olevansa suljettuna toistaiseksi määrittelemättömän ajan, eli mahdollisesti pidempään kuin ensi keskiviikkoon.
Reutersin mukaan päästökauppa avataankin asteittain sitä mukaa kuin jäsenmaat ovat varmistaneet omien järjestelmiensä tietoturvan.
Uutistoimisto AP:n haastattelema asiantuntija ei yllättynyt tapahtuneesta.
"Tämän on sanottu jo aiemmin olevan ongelma, mutta varoitukset on sivuutettu", E3G-järjestön asiantuntia Sanjeev Kumar sanoo.
Vuonna 2009 Britannian päästökaupassa paljastui 38 miljoonan punnan veropetos. Jo tuota ennen Interpol varoitti, että päästökauppa houkuttelee talousrikollisia.
Lisää aiheesta:
- Europol nappasi hiilihuijarit (25.8.2009)
- Vihreiden verkkofoorumi (24.5.2012)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Haloo.. (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Tämä koko olemattomalla
Tämä koko olemattomalla ilmalla käytävä kauppa hatusta vedettyine kiintiöineen on melkoinen vitsi, "varkaus" on vain piste I:n päälle..
Olikohan asialla Kiinalaiset
Olikohan asialla Kiinalaiset hakkerit, sinnehän meidän päästömmekin ovat teollisuuden mukana matkalla :)
Me voidaan täällä arktisella alueella säästää koko muun maailman puolesta, ettei vaan meidän maatalouteen liian kylmä maa lämpenisi.
Tietomurto panee EU:n pohtimaan päästökaupan jatkoa
Päästökaupoista: hiilidioksidipäästöjen kauppa on mielestäni turhaa. Suomalais metsätutkijat, muiden muassa, ovat todenneet, että ilmasto ei epänormaalilla tavalla lämpene. Päättelen, että hiilidioksidikaan ei ole sellainen mörkö kuin väitetään. Mitä järjekä hiilidioksidikaupassa sitten on? Toisaalta aidosti ympäristölle/ihmiselle myrkyllisten päästöjen rajoittaminen päästökaupoilla eli saastuttamisen rajoittaminen, parempi idea. Mutta toteutuuko se nykyisellään?
Kirjoita uusi kommentti