Tuleeko hiljaa hyvä vai onko edessä täysi katastrofi?

15.6.2010

Viime perjantaina päättyneessä Bonnin ilmastokokouksessa otettiin edistysaskeleita, mutta vaikeimmat kysymykset ovat edelleen auki.

Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavan Venla Virkamäen mukaan muun muassa ilmastoneuvottelujen henki ja keskusteluyhteys kohenivat Bonnissa.

Kansainvälisen WWF:n Bonnissa tekemän tutkimuksen mukaan 54 prosenttia maista uskoo, että sitova ilmastosopimus allekirjoitetaan aikaisintaan ensi vuonna Etelä-Afrikan ilmastokokouksessa.

Virkamäki toivoo kuitenkin, että isoimmista kysymyksistä, kuten riittävän suurista päästövähennyslupauksista saadaan sopu viimeistään joulukuun Cancúnin ilmastokokousta.

"Nykyiset päästövähennyslupaukset eivät riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahteen asteeseen. Olemme edelleen kolmen asteen tiellä", Virkamäki muistuttaa.

Bonnissa napit vastakkain olivat pienet saarivaltiot ja öljynviejämaat. Saarivaltioiden ryhmä vaati tutkimusta siitä, mitä toimia vaadittaisiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen. Öljynviejämaat Saudi-Arabian johdolla kuitenkin torppasivat tämän vaatimuksen.

Suomea kiinnostava hiilinielukysymys ei ratkennut Bonnissa, mutta nielujen laskentasäännöistä saatetaan päästä sopimukseen jo seuraavissa neuvotteluissa elokuussa.

Ympäristöjärjestöt jakoivat Bonnissa ilmastolle haitallisesta politiikasta kertovia Fossil of the Day -palkintoja Yhdysvalloille, Kanadalle, Saudi-Arabialle, Kuwaitille, Qatarille ja Omanille.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.