Turussa jonotettiin äänestämään

27.5.2009

Turun vihreät nuoret kiirehtivät jo eilen tiistaina Turun kaupungintalolle odottamaan ennakkoäänestyksen alkamista.

”Haluamme antaa äänemme ensimmäisenä! Tätä ensi-iltaa kannattaa odottaa”, sanoo puheenjohtaja Saara Ilvessalo.

Ennakkoäänestyspaikkojen aukeasivat tänään kello 9.

”Me vihreät nuoret odotamme malttamattomina, että pääsemme vaikuttamaan vaaleissa, jotka ovat esimerkiksi ilmastokriisin ratkaisun kannalta merkittävimmät”, Ilvessalo sanoo.

Hän toivoo, että tempaus saisi muutkin nuoret innostumaan vaaleista ja äänestämään.

”EU:ssa ratkaistaan meidän asioitamme!”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.