Turvapaikanhakijat halutaan lumitöihin
Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksen asukkaille toimintaa järjestävä Refugee Hospitality Club etsii lumilapioita turvapaikanhakijoille, jotta nämä pääsisivät putsaamaan kaupungin katuja.
Lapiolle töitä. Autot ovat hautautuneet lumeen Helsingin Uudenmaankadulla.
Kuva: Emilia Pippola”Siellä on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä. Kamerunilainen Milton on ottanut osaa meidän kokouksiimme ja olemme etsineet erilaisia tapoja, joilla asukkaat voisivat osallistua alueen elämään”, sanoo tempausta järjestävä Pauliina Seppälä.
Haasteena on ollut lapioden saaminen, sillä esimerkiksi kaupungin rakennusvirastosta ei ole löytynyt lainalapioita. Lapioita, lumikolia ja talvivaatteita onkin etsitty muun muassa Facebookissa kiertävällä ilmoituksella.
Toinen ratkaisematon ongelma on lumen kuljettaminen pois. Seppälä kuitenkin uskoo, että turvapaikanhakijoiden lumitalkoot toteutuvat.
”Parasta olisi, jos punavuorelaiset tulisivat mukaan ja lumityöt tehtäisiin yhdessä”, Seppälä sanoo.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti