Turvapaikanhakijat luovat lunta Punavuoressa
Kymmenet Punavuoren vastaanottokeskuksessa turvapaikkaa odottavat osallistuivat tänään torstaina lumitöihin Helsingin keskustassa.
Hihat heiluvat. Tempauksen järjestäneellä Pauliina Seppälällä piti kiirettä lumitalkoissa.
Kuva: Emilia PippolaLumityötalkoot järjestäneen Refugee Hospitality Club -verkoston Pauliina Seppälä kertoo, että lapiot saatiin lainaksi rakennusvirastosta ja tekijöitä käytiin houkuttelemassa keskiviikkona turvapaikanhakijoiden iltapalalta.
Seppälän mukaan suunnitelmissa oli lumitöiden tekeminen paitsi vastaanottokeskuksen omalla pihalla myös Uudenmaankadulla ja Koffin puistossa.
Aiemmin tällä viikolla Seppälä kertoi Vihreälle Langalle, että Refugee Hospitality Club on yrittänyt löytää turvapaikanhakijoille tapoja osallistua kaupungin elämään.
”Siellä on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä”, Seppälä sanoi.
Lisää aiheesta:
- Turvapaikanhakijat halutaan lumitöihin (2.2.2010)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Mikä oli tempauksen tarkoitus?
Olisi kai työmiehille voinut haalarit toimittaa, jos siellä oikeasti töitä oli tarkoitus tehdä. Farkut ja lenkkarit tuollaisessa sohjossa. Eikä paljain käsin kovin mukava ole lumilapioo heilutella.
Työtehoon lisää kierroksia
Ajoin Uudenmaankatua klo: 14.05 ja kyllä tossa propakandan tuottaminen taisi olla päällimmäisenä asiana.
Propaganda
Iloisessa lumenluontitapahtumassa taisi paikalla olla toimittajia enemmän kuin itse työn ankaria raatajia.
Tämän merkittävän mediatapahtuman ovat Vihreän langan lisäksi uutisoineet ainakin HS, Uusi Suomi, Kansan uutiset, YLE, Vartti, Aamulehti, Kaleva sekä YLEn pääuutislähetys.
Uutiskynnyksen ylittymisen logiikka on joskus varsin kummallinen.
Hei! siellä on vielä tänäänkin lunta
Mitähän propakandatemppu mahtoi tulla maksamaan Helsingille?
Uudet lapiot ja liivit, lisäksi kaupungin miehet katsomaan perään ym.....
Ihan hyvä veto
Tapahtuman uutisointi toki on saanut ihan naurettavan mittakaavan ja kertoo ehkä jotakin median käsityksistäkin, että humanitäärinen maahanmuuttaja tekemässä työtä on heittämällä uutiskynnyksen ylittävä tapahtuma.
Mutta muuten erinomaisen hyvä ajatus järjestää tällainen tempaus. Turvapaikanhakijat ovat keskuksissaan pakosta toimettomina, niin on varmasti hyvä saada mitä tahansa aktiviteettia ja toisaalta samalla myös viestitään heille, että heidän odotetaan täällä osallistuvan. Ja varmasti tämä edistää myös naapurisopua, kun kaikki eivät ole olleet vilpittömän innostuneita vastaanottokeskuksesta naapurina. Työ on eräs vahvimmin ihmisiä yhdistävistä tekijöistä ja integroijana parempi kuin mikään kuoliaaksiymmärtäjien ja ammattisuvaitsijoitten leegio.
Suomen maahanmuuttopolitiikka toimisi ehkä ziljardi kertaa paremmin jos maahanmuuttajiin johdonmukaisesti suhtauduttasiin niin, että "Tervetuloa. Hunnun ja myöhäiskivikautiset asenteet
voitte jättää tuohon nurkkaan ja tuolta nurkasta lumilapio käteen ja hommiin yhdessä suomalaisten kanssa".
Eli toivottavasti tämä ei jää kertaluontoiseksi julkisuustempuksi.
Kirjoita uusi kommentti