Työ- ja elinkeinoministeriö ryhtyy tekemään kehitysyhteistyötä

22.2.2010

Työ- ja elinkeinoministeriö TEM lähtee mukaan kehitysyhteistyötoimintaan.

Taustalla on pyrkimys pysyä mukana kansainvälisessä talouskilpailussa. Alkuvaiheessa yhteistyötä tehdään etenkin Tansanian ja Vietnamin kanssa.

”Esimerkiksi Vietnamissa on valtavasti nuorta väestöä, joka ei työllisty kotimaassaan. Suomi voisi kouluttaa vietnamilaisia, jotka sitten tulisivat tänne töihin”, sanoo Jussi Toppila TEMistä.

Ministeriö on julkistanut kehityspoliittisen strategian saadakseen suomalaisyritykset nykyistä vahvemmin mukaan kehitysyhteistyöhön.

”Ministeriön mukaantulo on myös imagokysymys. Se antaa lisää arvovaltaa kehitysyhteistyölle”, Toppila arvioi.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa toivottaa tulokkaan tervetulleeksi, joskin varautuneesti.

”Jos ajatellaan esimerkiksi työvoiman liikkumista, kehitysyhteistyön tarkoituksena on yleensä parantaa ihmisten oloja heidän kotimaassaan, ei lähteä liikuttamaan heitä muualle”, Tytti Nahi Kepasta sanoo.

Entäs suomalaiset nuorisotyöttömät?

Toni Lahtinen | 22.02.2010 15:09

Mistähän löytyisi se maa, joka ottaisi suomalaiset nuorisotyöttömät koulutettavikseen ja tarjoaisi helle tämän jälkeen töitä?

Ajatus on varmasti kaunis, mutta jälleen suutarin omat lapset ovat jäämässä ilman kenkiä, eikä kyseessä todellakaan ole ensimmäinen kerta.

On lottovoitto syntyä Suomeen, mutta valitettavasti siihen ne 'voitot' sitten
jäävätkin.

Nuorisotyöttömyys on hieno asia

Seppo Liekinheimo | 22.02.2010 17:37

Myös Suomessa on runsain mitoin työttömiä nuoria, joilla olisi paljon työhaluja mutta ei töitä.

Tässäpä ihan ilmainen idea: koulutuksesta paasaamisen sijaan vaikkapa mietitään miten saadaan aikaan työpaikkoja, joista riittäisi tekemistä ensin ihan kotikutoisille nuorisotyöttömille.

Suomessa nuorison työttömyysaste on jo yli 20 prosenttia. Mahdollisesti nyt jopa lähempänä 25. Kuinkas olisi, hoidetaan ensin omat asiat kuntoon, sen sijaan että haihatellaan typeriä?

Samaan aikaan saamme lukea

Matti-- | 22.02.2010 17:59

Samaan aikaan saamme lukea lehdistä, että nuorisotyöttömyys on suorastaan lähtenyt käsistä.

Eikö TEM tosiaan keksinyt parempaa käyttöä budjetilleen, kuin sen syytämisen työllisyysasteen lisäpienentämiseen? En usko, että suomalaisetkaan olisivat kyllin tyhmiä ansaitakseen tällaisen hallinnon.

Palvelee epäilemättä palvelualojen yritysten etuja

Mika Rantanen | 22.02.2010 18:07

Toihan on kätevää, saadaan Suomeen kielitaidotonta ja heikosti koulutettua matalapalkkareserviä suomalaisten työolojen ja palkkojen polkemiseksi. Katteet nousuun!

Suomen nuorisotyöttömyys

TimoT | 22.02.2010 21:36

Anteeksi, mutta mitä h***tiä? Käsittääkseni suomalaisten nuorten työttömyys on valtava ongelma. Kuka auttaisi heitä? Mutta onhan se varmasti mukavampi lähteä ministeriön rahoilla projektihommiin Vantaan sijasta Vietnamiin.

Voi kristus. Suomessa

Kaptah | 23.02.2010 10:07

Voi kristus.

Suomessa nuorisotyöttömyys on räjähtänyt käsiin ja melkein neljäsosa nuorisosta on työttöminä ja vakavassa syrjäytymisvaarassa. Tämä on yksi Suomen tulevaisuuden kannalta suurimpia ongelmia. Toinen ongelma on se, että työpaikat karkaavat maasta, eivätkä ole tulossa takaisin. Kun vienti tyssää, loppuu raha, ja raha on se, millä valtio toimii ja maksaa hyvinvointivaltion, sosiaaliturvan, tiet, terveydenhoidon, poliisin, vanhustenhoidon yms. Ei kyllä todellakaan hyvältä näytä, kun samaan aikaan päättäjät viis veisaavat siitä, että hyvinvointivaltion perusta on romahtamassa/romahtanut, ja ovat syvästi huolissaan vietnamilaisten työttömyydestä.

Vietnamilaisten nuorten työttömyys tai mahdollisesti joskus hamassa tulevaisuudessa ilmenevä työvoimapula eivät ole ongelmissa edes tuhannen kärjessä. Työvoimapulaa on povattu jo parikymmentä vuotta, mutta ainut mitä on tapahtunut, on teollisuuden ja viennin romahtaminen ja valtava nuorisotyöttömyys.

Kansa ansaitsee arvoisensa päättäjät, mutta kai tässäkin nyt edes jokin armo pitäisi olla?!

aikajanat

Mila | 23.02.2010 10:09

Miten jotkut kykenevät linkittämään nuorisotyöttömyyden tähän yhteyteen?

Se, että meillä on hetkellisesti paljon nuoria työttömänä on ratkaistu max 5 vuodessa (jos poliittista tahtoa löytyy). Kehitysyhteistyöprojekti täytyy nähdä pidemmällä aikajanalla.

Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa korkeasti koulutettua väkeä, mutta ei löydy tekijöitä hoivaamaan pian tukea tarvitsevaa suurta ikäluokkaa.

"Suomen ongelma on se, että

Nimetön 64 | 23.02.2010 12:15

"Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa korkeasti koulutettua väkeä, mutta ei löydy tekijöitä hoivaamaan pian tukea tarvitsevaa suurta ikäluokkaa."

Kyllä löytyy tekijöitä, mutta siitä ei makseta asianmukaisesti.

Helposti

Toni Lahtinen | 23.02.2010 12:18

Mila: "Miten jotkut kykenevät linkittämään nuorisotyöttömyyden tähän yhteyteen?"

Helposti. Jos meillä on rajallinen määrä avoimia työpaikkoja, ja niiden täyttämiseen tuodaan ja koulutetaan tekijät ulkomailta, jää vapaita työpaikkoja vähemmän, joten useampi työtön jää ilman työpaikkaa.

On hyvin mahdollista, että viiden vuoden kuluttua nykyinen nuorisotyöttömyys on hoidettu, mutta mikään ei takaa sitä. Tämän takia olisi hyvä edetä askel kerrallaan. Eli hoidetaan ensin tämä suomalaisten nuorten työttömyys ongelma kuntoon, ja vasta tämä kun tilanne alkaa helpottamaan, ryhdytään rekrytoimaan nuoria muualta.

Olen Mila kanssasi samaa mieltä, että yksi merkittävä syy suuriin työttömyys lukuihin löytyy koulutuksesta. Suomessa aivan liian suuri osuus ikäluokista saa korkeakoulututkinnon, ja valitettavan monin tutkinto vie suoraan työttömyys kortistoon. Tämän virheen korjaaminen ulkomailta rekrytoiduilla nuorilla tarkoittaisi käytännössä ulkomaalaistaustaisen alaluokan luomista. Suomalaisnuoret kouluttautuisivat edelleen 'toimistotöihin' ja ulkomaalaiset 'työvoimapulanpaikkaajat' ajautuisivat hoitamaan niitä hommia, johon arvon maisterit ja insinöörit eivät itse vaivautuisi.

Monet nuoren tuttavani

Nimetön | 23.02.2010 15:06

Monet nuoren tuttavani työhaastattelu on kaatunut viimeistään siinä vaiheessa, kun kysytään työkokemusta.

Vastavalmistuneena ja ehkä harjoittelutyön tehneenä kokemusta tehokkaasta ja sujuvasta työnteosta ei ole päässyt muodostumaan vielä kunnolla. Työnantajat tuntuvat usein vetoavan tällaisessa tilateessa siihen, että nykytyöelämässä työnteon pitäisi olla heti nopeaa, aikataulussa pysyvää ja ennen kaikkea tehokasta. Tähänhän ei tietenkään vastavalmistunut opiskelija, joka ei missään vaiheessa vastaavantyyppistä työtä aikaisemmin ole päässyt vielä tekemään.

Jatkuva tehostamiskierre ja aikataulujen kiristäminen on kai luonut nopeasti pyörivän oravanpyörän, johon kaikilla nuorilla ei ole kunnollista saumaa hypätä kyytiin.

Olisipa vänkä nähdä se

Matti-- | 23.02.2010 23:38

Olisipa vänkä nähdä se "poliittinen tahto", joka hävittäisi nuorisotyöttömyyden. Valtio tai kunnat kun eivät pysty taikomaan kymmeniä tuhansia työpaikkoja tyhjästä, vaikka tietyissä piireissä siihen näyttää yhä riittävän uskoa.

Nuorisotyöttömyys

Pete | 14.04.2010 19:10

Mila: "Se, että meillä on hetkellisesti paljon nuoria työttömänä on ratkaistu max 5 vuodessa (jos poliittista tahtoa löytyy). Kehitysyhteistyöprojekti täytyy nähdä pidemmällä aikajanalla. "

Niin, koska 5 vuoden päästä he eivät ole enää nuoria. Ongelma ratkaistu?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.