Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Työ- ja elinkeinoministeriö vastustaa ilmastolakia

13.3.2014 8.41

Minna Suihkonen

Hallituksen luonnoksesta ilmastolaiksi jätettiin määräaikaan eli viime tiistaihin mennessä lähes 40 lausuntoa.
Lausunnonantajista ilmastolain säätämistä vastustavat muun muassa työ- ja elinkeinoministeriö (tem) sekä Metsäteollisuus.

Temin ja Metsäteollisuuden mielestä ilmastolaki olisi päällekkäinen ohjauskeino kansallisen energia- ja ilmastostrategian kanssa. Temin mukaan ilmastolain mukaiset suunnitelmat hämärtäisivät hallinnon keskinäistä työnjakoa.

Osa lausunnonantajista vastustaa lakiluonnokseen sisältyvää 80 prosentin päästövähennystavoitetta vuodelle 2050. Lausunnonantajien mukaan Suomen pitkän aikavälin tavoitteen pitäisi perustua EU:n lainsäädäntöön tai kansainväliseen sopimukseen.

Muun muassa tem pelkää tilannetta, jossa Suomen teollisuudelle kohdistuisi muita EU-maita tiukempia vaatimuksia.
Myös kovempaa tavoitetta vaadittiin. Sitran mukaan päästöjä pitäisi leikata 95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

ilmastolaki 




Viite