Työntääkö vakaumus et-opetuksen marginaaliin pienissä kunnissa?

10.8.2010

Vakaumusten tasa-arvo Vata ry arvelee, että elämänkatsomustiedon oppilasryhmät pysyvät pienissä kunnissa matalina vakaumuksellisten syiden vuoksi.

"Vaikka elämänkatsomustiedon oppilasmäärät kasvavat nopeasti isoissa kaupungeissa, tuntuu siltä, että jotkut pienet kunnat koettavat estää ET:n opetusryhmien syntymisen vakaumuksellisista syistä" sanoo et-opetus.fi:n tiedottaja Petri Karisma Vata ry:n tiedotteessa.

Vata ry:n mielestä kouluunilmoittautumislomakkeet voivat syrjiä uskontokuntiin kuulumatonta. Vata kanteli tänä vuonna Haukiputaan kunnan lomakkeesta Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle, sillä lomakkeessa vaaditaan huoltajalta erillinen ilmoitus, mikäli vanhemmat haluavat lapsen osallistuvan elämänkatsomustiedon opetukseen.

"Haukiputaan käyttämä lomake on vanhan, jo vuonna 2003 muutetun, lain mukainen. Vaikka opetushallitus on erikseen ohjeistanut kouluja nelisen vuotta sitten toimimaan oikein, jatkuvat väärinkäytökset ympäri Suomea" sanoo Karisma.

Puutteelliset kouluunilmoittautumislomakkeet aiheuttavat Vata ry:n mukaan ongelmia niin lapsille, vanhemmille kuin elämänkatsomustiedon oppiaineellekin. Aineen oppilasmäärä pysyy vähäisenä, kun kaikki halukkaat eivät pääse opiskelemaan ainetta. Pieni oppilasmäärä taas heikentää opetuksen laatua.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.