Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tässä on piilossa pysynyt Talvivaara-ryhmä: Yhteydessä päättäjiin jo kuukausia

7.11.2013 16.40

Sammeli Heikkinen

Hallituksen Talvivaara-linjaan on jo kuukausien ajan vaikuttanut tähän saakka julkisuudelta piilossa pysynyt asiantuntijaryhmä. Ryhmän koonnut ympäristöalan konsulttifirmaa johtava Tuula Pohjola tuli julkisuuteen keskiviikkona A-studiossa.

Ohjelmassa mainittiin, että Pohjola on koonnut Talvivaaran ympäristöongelmia käsittelevän asiantuntijaryhmän. Pohjola kertoo Vihreälle Langalle, että hän ja ryhmän toinen ydinjäsen, Aalto-yliopiston prosessi- ja kierrätystekniikan professori Kari Heiskanen ovat olleet yhteydessä kaivoksesta sidosryhmien – myös poliitikkojen – kanssa kesästä lähtien.

Muita ryhmän jäseniä ovat Aalto-yliopiston puunjalostustekniikan professori Olli Dahl, Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskoulun johtaja Matti Waitinen, Tampereen teknillisen yliopiston kemian ja biotekniikan laitoksen johtaja Jaakko Puhakka ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston ympäristökemian laboratorion johtaja Mika Sillanpää.

Pohjola sanoo perustaneensa ryhmän täysin omasta aloitteestaan, ilman toimeksiantoa. Myöskään rahoitusta ryhmä ei ole saanut mistään. Pohjola kertoo saaneensa idean toukokuun alussa ja ryhtyneensä kokoamaan ryhmää, ensin mukaan värväämänsä Heiskasen kanssa.

Poliittisille päätöksentekijöille ryhmä sai sanomansa läpi näin:

"Tunnen yhden kansanedustajan. Hän vei asiaa eteenpäin omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille (tuolloin vihreiden Heidi Hautala) ja sitä kautta pääsimme eteenpäin."

Pohjolan mukaan työryhmä on tehnyt analyyseja Talvivaarasta, mutta ne eivät ole julkisia, vaan päättäjien käyttöön tarkoitettuja.

Olitko sinä siis hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kuultavana, kun sille kerrottiin Talvivaaran tilanteesta viime viikolla?

"Ei, me olemme olleet hallituksen jäseniin yhteydessä jo huomattavasti aiemmin. Olemme käyneet Karin (Heiskanen) kanssa aika paljon keskusteluja eri tahojen kanssa."

Pohjola kertoo entisen omistajaohjausministerin Hautalan kiittäneen työryhmää "isänmaan hyväksi tehdystä työstä".

Tekniikka- ja Talous julkaisi torstaina netissä jutun, jonka sanotaan perustuvan huhuun. Sen mukaan Talvivaaran johtoon oltaisiin istuttamassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttosta. Samassa jutussa mainittiin, että myös Matti Waitinen ja Pohjola olisivat saamassa työt Talvivaaran johdosta.

Pitääkö tämä paikkansa?

"Olen luvannut tietyille tahoille olla käytettävissä Talvivaaran ympäristöasioissa ja niin on luvannut työryhmäkin. Kun muut ovat viroissa, niin pidemmäksi aikaa paikan päälle pääsisin minä."

Pohjola painotti A-studion haastattelussa, että Talvivaaran bioliuotusprosessin katkaiseminen ei ole mahdollista, tai että sen pysäyttämiseen menee joka tapauksessa useampi vuosi. Samaa sanomaa on julkisuudessa tuonut voimakkaasti esiin myös ryhmän toinen ydinjäsen, Kari Heiskanen.

Ryhmän jäsenistä bioliuotusprosessin periaatteet tuntenee parhaiten professori Puhakka, sillä hän kehitti Talvivaaran kaivoksen taipaleen alussa prosessia yhdessä sen varsinaisesti luoneen Talvivaaran silloisen teknologiajohtaja Marja Riekkola-Vanhasen kanssa.

Korjattu Tampereen teknillinen korkeakoulu Tampereen teknilliseksi yliopistoksi.

kaivosteollisuus  hallitus  talvivaara 




Viite