Uhkaako kierrekorkkiviinien suosio ilmastoa?
Korkkiteollisuus on ryhtynyt taistoon viinipulloissa yleistyviä keinotekoisia korkkeja vastaan. Synteettisiä kumikorkkeja ja metallisia kierrekorkkeja pidetään nykyisin jopa parempina vaihtoehtoina kuin luonnonkorkkia, joka voi aiheuttaa viinin korkkivikana tunnetun maku- ja hajuvirheen.
Ekompaa? Korkkiteollisuus puolustaa omaa tuotettaan ympäristöväitteillä.
Kuva: SXCKorkkiteollisuuden I Love Natural Cork -kampanjan mukaan luonnonkorkin käyttö ylläpitää perinteistä elinkeinoa ja korkkimetsiä, joissa asuu lukuisia villieläimiä. Lisäksi kasvattajat muistuttavat, että korkkipuut sitovat ilmastoa lämmittävää hiilidioksidia.
WWF:n mukaan luonnonkorkkien suosion hiipuminen uhkaa jopa kolmea neljäsosaa Euroopan lounaisosien korkkimetsistä.
Luonnonkorkkeja puolustetaan myös sillä, että niiden valmistaminen kuluttaa moninkertaisesti vähemmän energiaa kuin keinotekoisten korkkien valmistus. Luonnonkorkit myös maatuvat eivätkä siten päädy kaatopaikkojen täytteeksi.
Jopa 70 prosenttia luonnonkorkista käytetään viinipullojen sulkemiseen. Teollisuus myös muistuttaa, että arvoviinit ikääntyvät paremmin luonnonkorkilla suljetuissa pulloissa, sillä nämä mahdollistavat viinin hengittämisen.
- Ympäristövaikutuksista (12:01)
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Haavisto sopii pastoreillekin (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Eikö kierrekorkkeihin ja
Eikö kierrekorkkeihin ja synteettisiin korvikkeisiin siirrytty juuri korkkipuiden suojelemiseksi? 10 vuotta sitten puhuttiin kuinka ei enää saada tuotettua tarpeeksi korkkeja puiden vähyyden vuoksi ja etsittiin vaihtoehtoja, ja nyt onkin asia taas toisinpäin?
Hyvänen aika
Painakaahan jo se ilmastopaniikki nappula takaisin normaali asentoon. Saako ihminen vielä elää vai olenko minäkin uhka ilmastolle kun päästelen tätä hiilidioksidia keuhkoistani joka päivä?
Näin laitetaan ilmastouskovaiset ruotuun oikessa Tv-väittelyssä RT-uutiskanavalla
http://talousdemokratia.blogspot.com/2010/05/rt-crosstalk-lord-monckton-...
Tätä kommenttia ei voi julkaista koska se ei ole tarpeeksi vihreä
Luonnonkorkki on myös metsän etu
Nimettämälle: Varmaan tässä haetaan sitä kultaista keskitietä. Kaikkeen viiniin ei varmaan enää tulevaisuudessa korkkia riitä, joten synteettisten korkkien käyttö on osin myös välttämätöntä. Viiniähän juodaan jatkuvasti enemmän ja enemmän (http://www.wineinstitute.org/files/WorldWine%20ConsumptionbyVolume.pdf) eikä tilanne tule kääntymään, kun Aasian keskiluokka kasvaa.
Sinänsä synteettiset korkit eivät edesauta korkkipuiden säilymistä, koska korkkituotannossa niitä ei kaadeta vaan korkkikuori kerätään puun rungon ympäriltä. Ennen ensimmäistä satoa korkkipuun on kasvettava 25 vuotta, minkä jälkeen sato saadaan kerran yhdeksässä vuodessa. Puut elävät jopa satoja vuosia. Puiden kaataminen olisi siis myös tuotannon kannalta hölmöä, kun aina pitäisi odottaa 9 vuoden sijasta 25 vuotta! (http://en.wikipedia.org/wiki/Cork_%28material%29)
Korkkikorkin käyttö ei siis missään nimessä uhkaa näitä metsiä vaan päinvastoin edesauttaa sitä, että niiden arvo säilyy eikä niitä jyrätä esimerkiksi asuntojen tieltä.
Kaikki hyvin
Jos maailman murheet on tällä tasolla, niin voi kuin sydämensäpohjasta kiittää suurta valkoistamiestä siitä, mitä hän on maailmalle tehnyt.
Kirjoita uusi kommentti