Ulkoinen adoptio mukaan avioliiton uudistukseen

28.9.2011

Tasa-arvoista avioliittolakia koskeva lakialoite sallisi perheen ulkopuolisen adoption samaa sukupuolta oleville pareille.

Kymmenen nimeä. Uuden lakialoitteen on nyt allekirjoittanut työryhmän lisäksi myös viisi ministeriä.

Kuva: Lasse Leipola

”Samat tiukat säännöt koskisivat kaikkia pareja”, kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö sanoi tänään keskiviikkona, kun lakialoite esiteltiin eduskunnassa.

Lisäksi se mahdollistaisi nykyisten rekisteröityjen parisuhteiden muuttamisen avioliitoiksi osapuolten ilmoituksella. Rekisteröityjen parisuhteiden muodostaminen ei olisi enää mahdollista.

"Tämän lain säätämisen jälkeen parisuhteiden välistä eroa ei enää olisi, eli ei olisi tarvetta rekisteröidyn parisuhteen kaltaiselle, avioliitosta erilliselle instituutiolle", Männistö sanoi.

Aloitetta valmistelleessa työryhmässä istunut kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr) uskoo, että Suomi on nyt valmiimpi tasa-arvoiseen avioliittolakiin kuin vuosina 2006 ja 2009, jolloin hän teki vastaavan aloitteen.

"Silloin se ei herättänyt juurikaan keskustelua, mutta nyt ilmapiiri on kyselyiden ja vaalikonevastausten perusteella erilainen. Ja vaalikonevastauksista näkee, että monet vastustajien argumentit ovat sellaisia epäilyksiä, joista päästään keskustelemalla yli", Tynkkynen sanoi.

Aloitteen ensimmäiset allekirjoittajat ovat hallituspuolueiden puheenjohtajat lukuunottamatta kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsästä ja kokoomuksen Jyrki Kataista.

"Pyysin, että kokoomuksen ministeriryhmästä joku allekirjoittaisi aloitteen ja Alexander Stubb allekirjoitti sen", Männistö selvitti.

Tynkkynen muistutti, että Stubbilla on pitkä historia seksuualivähemmistöjen puolustajana muun muassa europarlamentissa.

Avioliittolakia valmistelleeseen työryhmään kuuluivat Männistön ja Tynkkysen lisäksi Susanna Huovinen (sd), Silvia Modig (vas) sekä Astrid Thors (rkp). Ryhmään oli kutsuttu myös edustajat perussuomalaisista, keskustasta ja kristillisdemokraateista.

Aloite perustuu oikeusministeriön teettämään selvitykseen ja se on työryhmän mukaan juridisesti perusteellisesti valmisteltu. Tavoitteena on kerätä listaan yli sata nimeä ja saada laki hyväksyttyä tämän vaalikauden aikana.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.