Utah säästää ilmastoa siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon

30.6.2008

Utahin osavaltiossa Yhdysvalloissa kokeillaan päästöjen vähentämistä siirtymällä nelipäiväiseen työviikkoon. Joka viides osavaltion työntekijä tekee elokuusta lähtien töitä ainoastaan neljänä päivänä viikossa, kertoo utahilainen KSL-radioasema verkkosivuillaan.

Enemmän vapaapäiviä. Utahin kuvernööri Jon Huntsman haluaa vähentää päästöjä antamalla perjantain vapaaksi.

Kuva: KSL.com

Utahin viranomaiset arvioivat energiakulujen pienenevän jopa viidenneksellä. Nelipäiväisen työviikon uskotaan vähentävän hiilidioksidipäästöjä 3000 tonnilla, kun noin tuhat kiinteistöä on perjantaisin suljettu.

Säästöjä syntyy myös liikenteessä, kun työntekijöiden tarvitsee matkata työpaikoilleen vain neljästi viikossa.

Vuoden kestävässä Working 4 Utah -kokeilussa on mukana yhteensä 17 000 työntekijää, jotka tekevät kymmentuntisia työpäiviä maanantaista torstaihin.

Utahin nelipäiväinen työviikko

aliisa | 02.07.2008 19:01

Nelipäiväiseen työviikkoon siirtyminen lähentelee Pentti Linkolan ajatusta, jonka mukaan ainut tapa säästää ilmastoa on "istua kotona kädet ristissä tekemättä mitään". Voisivatkohan kotona mitään tekemättömät sitten lukea ja kuunnella musiikkia? Tähän taas viittasi E-P Salonen taannoisessa dokumentissa 80-luvun työttömyysskenaariota pohtiessaan. Jos ei työtä kaikille ylipäätään ole, niin tämän ylijäämän kansanosan edustajana toimisin mieluusti kulttuurinkuluttajana. Koko ajan kun pukkaa toinen toistaan parempia kirjoja, eikä kenelläkään muilla kuin meillä humanistimaistereilla tunnu olevan aikaa lukea niitä. Mitä taas omanapuunistutukseen tai puutarhanhoitoon tulee, ovatko ilmastoa säästävää toimintaa lainkaan?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.