Uudesta kulmasta
Televisiokuvaaja ja ohjaaja Gustavo Alavedra vastaa viiteen väitteeseen maahanmuuttajista Suomen mediassa.
1. Yle lopettaa syksyllä maahanmuuttajien arkeen keskittyvän Basaari-ohjelman. Maahanmuuttajaohjelmat eivät kiinnosta muita kuin kohderyhmää, eli maahanmuuttajia, joten uusia samanlaisia ohjelmia ei tarvita.
kameran takana. Perusta Suomeen muuttaneen Gustavo Alavedran mukaan maahanmuuttajia ei saa eristää mediassa pelkkiin maahanmuuttajille tehtyihin ohjelmiin: ”Olemme luonteva osa suomalaista yhteiskuntaa. Sen pitäisi näkyä myös mediassa.”
Kuva: Mikael AhlforsTuttavapiirissäni Basaaria ovat katsoneet enemmän suomalaiset kuin maahanmuuttajat. On hyvä, jos Yle laajentaa näkökulmaansa niin, että maahanmuuttaja-aiheet leviävät Basaarista muihin ohjelmiin.
Maahanmuuttajakatsojille pitäisi tarjota esimerkiksi lisää viihdettä. Luulen kuitenkin, että ohjelmien näkökulma vaihtuu Basaarin lopettamisen jälkeen täysin suomalaiseksi, koska maahanmuuttajataustaisten ohjelmantekijöiden on vaikea löytää tuotantoyhtiötä ohjelmilleen.
2. Pääkaupunkiseudulla yli kahdeksan prosenttia ihmisistä on ulkomaalaistaustaisia. Jos sanomalehdet haluavat uusia lukijoita katoavien tilalle, niiden kannattaisi panostaa kasvavaan uussuomalaisten joukkoon.
Ehdottomasti kyllä. Lehtien pitäisi kirjoittaa maahanmuuttaja-aiheista ja tarjota lehteään maahanmuuttajille, koska ympäröivä yhteiskunta on kiinnostunut uussuomalaisista ja uussuomalaiset ympäröivästä yhteiskunnasta.
3. Maahanmuuttajien on parasta tyytyä suomalaisten tekemään ohjelmatarjontaan, jotta he sopeutuisivat täkäläiseen elämäntapaan. Maahanmuuttajien tekemät ohjelmat eivät sovi suomalaisille.
Myös maahanmuuttajien pitää tehdä ohjelmia, sillä eri taustat, tyylit ja näkökulmat rikastuttavat ja vahvistavat suomalaista kulttuuria. Erilaisten ajatusten sekoittaminen luo aina jotain uutta. Suomalaisten on hyvä tottua moniääniseen ja -kulttuuriseen mediaan, sillä maahanmuuttajien määrä ei tulevaisuudessa ainakaan vähene.
4. Maahanmuuttajataustaisten ohjelmantekijöiden ohjelmia esitetään muun muassa internetissä ja kaapelitelevisiossa M2HZ-yhteisökanavalla, joka pääsi tänä keväänä kunnolla vauhtiin. Olisi parempi, että ohjelmat siirtyisivät kokonaan nettiin, ettei suomalaisten tarvitsi katsoa niitä.
Median pitäisi olla yhteiskunnan peili ja tosiasia on, että Suomessa asuu ihmisiä, jotka ovat muuttaneet tänne joka puolelta maailmaa. En halua, että maahanmuuttajat eristetään tietylle kanavalle esimerkiksi kristillisten ohjelmien tai pornon tavoin. Uussuomalaiset haluavat nähdä ja tehdä ohjelmaa, jossa he ovat luonteva osa yhteiskuntaa.
5. Suomalaisessa mediassa pitää puhua virheetöntä Suomea. Yle sai kitkerää palautetta jo tummaihoisesta tv-kuuluttajasta. Siksi maahanmuuttajataustainen ei voi koskaan olla esimerkiksi television uutisankkuri.
Tämä ajattelutapa on todella surullinen. Perusyleisö ei ole koskaan valmis ottamaan vastaan maahanmuuttajatoimittajia. Tv-yhtiöiden pitäisi antaa erinäköisille ihmisille tilaa. Yleisö tottuu pikkuhiljaa. Kielitaitovaatimukset ovat usein kohtuuttomat. Maahanmuuttajatoimittajan pitäisi puhua virheettömän suomen lisäksi virheetöntä ruotsia. Pystyvätkö suomalaiset siihen?
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- ACTA (27.1.2012)
- Jäitä hattuun (26.1.2012)
- Ihminen ja ydinvoima - kenellä on vastuu? (26.1.2012)
- Kaskeala ja Haavisto (26.1.2012)
- Korjauksia tukijoiden nimilistaan (25.1.2012)
- Esimerkkinä Arrakoski (24.1.2012)
- Niin... (24.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.1.2012)(5 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti