Uusi sertifikaatti parantaa metsänsuojelua, jos niin halutaan

11.10.2010

Kymmenen vuotta kestänyt vääntö FSC-metsäsertifikaatin tuomisesta Suomeen päättyi viime viikolla, kun ympäristöjärjestöt ja metsäteollisuus pääsivät sopuun sen sisällöstä.

Metsän puolesta. Matti Liimatainen pitää FSC-sertifikaattia edistysaskeleena.

Kuva: Mikael Ahlfors

Ympäristöjärjestöt kiirehtivät tosin heti ilmoittamaan, että uusi sertifikaatti ei poista muun suojelun tarvetta.

”Se ei muuta suomalaista metsäteollisuutta kestäväksi, mutta on askel oikeaan suuntaan”, sanoo Greenpeacen Matti Liimatainen.

Hänen mukaansa sertifikaatin merkittävyys jää nähtäväksi. Vaikutukset riippuvat ennen kaikkea siitä, kuinka laajasti sertifikaatti otetaan käyttöön ja miten sitä toteutetaan. Liimataisen mukaan esimerkiksi uhanalaisten lajien suhteen muotoilu on niin yleinen, että se jättää pelivaraa.

”Tietyt metsätyypit on suojeltu, mutta löydetäänkö tai halutaanko niitä löytää ennen hakkuiden aloittamista? Paljon riippuu siitä, kuinka rehellisesti sitä halutaan toteuttaa”, Liimatainen sanoo.

Hän löytää sertifikaatista kuitenkin myös paljon hyvää. Käytännössä sertifikaatti edellyttää muun muassa, että vesistöjen ympärille jätetään 10–30 metrin suojavyöhyke, jolta ei saa hakata. Nykyisin laajassa käytössä oleva PEFC-sertifikaatti edellyttää vain 3–5 metrin vyöhykkeitä.

”Onhan se hyvin iso muutos, jos jokaisen lähteen kohdalle jätetään halkaisijaltaan 40-metrinen metsäympyrä”, Liimatainen sanoo.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.