• Teemat:
    Arki
    Helppo kasviskeittiö!
    Raaka-aineet
    Politiikka 2.0


Uusi ympäristöpuolue haastaa vihreät

11.11.2009

Suomeen ollaan perustamassa uutta ympäristöpuoluetta, kertoo Uutispäivä Demari. Uuden puolueen nimi on virallisesti Vihreä puolue ja sen tavoitteena on ympäristövallankumous ja kapitalismista luopuminen.

”Me voimme olla vaikutuskanava ja ideologinen koti niille, jotka ovat pettyneet vihreisiin”, uuden puolueen tiedottaja Ville Rantanen sanoo lehden haastattelussa.

Hänen mukaansa vihreiden toiminta on ”hirveää katsottavaa”.

”Me emme erota nykyisiä vihreitä kokoomuksesta mitenkään”, Rantanen sanoo.

Uusi puolue ei aio tavoitella eduskuntapaikkoja vaan tähtää kuntavaaleihin, sillä Rantasen mukaan valtuutetut pystyvät vaikuttamaan asioihin kohtalaisen suoraan ja nopeasti.

Puolueen tavoitteita ovat yksityisautoilun lakkauttaminen, energiankulutuksen pudottaminen 10–20 prosenttiin nykyisestä sekä kapitalismista ja talouskasvun tavoittelusta luopuminen.

Puolueen takana on parinkymmenen ihmisen ryhmä, joka odottaa parhaillaan puolueen rekisteröimistä viralliseksi yhdistykseksi.

Hyvä näin

Nimetön | 11.11.2009 9:20

Saadaan pahimmat hörhöt pois puolueesta. Siitä ei seuraa kuin hyvää.

Uusi Todellinen Vihreä Puolue

pentti kosonen | 11.11.2009 9:36

Hienoa,että radikaalisempi Vihreä puolue on perusteilla,nykyin Vihreä on mennyt Kepun ja Kokoomuksen sumussa mukanaan.

Esim Ydinvoiman kannatusta ei ole vasustettu isolla kädellä,Vihreä Sinnemäki ei ole esim työttömyyttä saanut laskemaan,eikä muitakaan esityksiä ekologiseen tuottamiseen.

Paljon on korjattava Suomessa,missä surutta mm tekstiiliä laitetaan kaatopaikoille,vaikka niille on selkeät kuviot uusiokäyttöön, mm öljynimetykseen,sekä moniin muihin tarkoituksiin. Pakkausmateriaalia ei tarpeeksi kierrätetä hyötykäyttöön,sekä rakennusjäte,jos ei ole maalattua,niin esim polttopuuksi,tai hakkeeksi.

Sähköauto on hyvä ideologia,mutta sähkön tuottamiseksi mm tuulivoimalla,sekä muilla energiavaihtoehdoilla,ei nykyinen Vihreä liike ole ,kuin samaa mieltä mitä esim Kokoomuspuolue on,joka kannattaa ydivoimaa, ja haluaa lisää louhintaa,sekä myrkkyjä ihmisille ja ilmastoon.

Hienoa, Uusi Vihreä Puolue,siihen haluan minäkin mukaan.

Aitovihreät hylkäävät hallitusvihreät

Ilkka Luoma | 11.11.2009 10:12

Aitovihreiden ja sosiaalidemokraattisen liikkeen yhteinen ponnistus?

(Media innostui 11.11. oikeasta asiasta - kerrankin syntyy jotain aidosti uutta poliittiselle kentälle ja samalla salaliittoteoreetikot saivat vettä myllyyn, kun demariliike keksi uuden tavan lanseerata kadonneen identiteetin tilalle jotain juuriltaan mullakasta ja vihertävää, huolella mitä luonnossamme tänään ja huomenna tapahtuukaan)

Link:
http://ilkkaluoma.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/11/uusi-aitovihreiden-ja-d...

[ ... aitovihreä kipristelee kuunnellessaan sympaattisen, mutta biokasvullisen juurensa menettäneen puheenjohtajan vuodatusta pysyä hallituksessa - tuli sitten ydinvoimaloita 1, 2 tai vaikka Kataisen kulutusjuhla 3 --- tavallinen demari kipristelee katoavan kannatuksen laineikossa haikaillen E-liikkeen aikaa, jolloin työväenliike oli aito liike - oli toveri, kaveri, duunari sekä yhteishenki ... ]

*/Kaksi kadotettua sielua kohtaavat tarpeessa, jonka koko suuri tavallinen kansa kokee omakseen. Poliitiselle kentälle on syntymässä kansalaisia innostavaa liikehdintää, kun siltä Soiniltakaan ei mitään ohjelmaa löytynyt - ei ollut kuin farisealaiset hauet kaislikossa. Millainen suunnittelupanos näissä uusissa viherpunaideoissa on Ville Komsilla ja Erkki Tuomiojalla?

YLE 1 Aamu-TV julkisti vihreisiin kyllästyneiden aitovihreiden salaisen yhteistyökehityksen identiteettinsä menettäneen demariliikkeen kanssa. Tämä muutos oli ja on odotettu. Nykyinen hallitusvihreä on degeneroitunut alkuperäisestä aattestaan vallankammareihin. Demareiden ahdinko on taas sitä luokkaa, että uusi aitovihreä sosiaalidemokraattinen kansalaisliike näkee päivänvalonsa sopivasti ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Sent:
Cc: jyrki.kasvi@eduskunta.fi ; Paasio Heli ; paavo.arhinmaki@eduskunta.fi ; eero.heinaluoma@eduskunta.fi ; timo.soini@europarl.europa.eu ; erkki.tuomioja@eduskunta.fi ; jutta.urpilainen@eduskunta.fi ; Eero Paloheimo ; ville.niinisto@eduskunta.fi ; satu.hassi@europarl.europa.eu ; heidi.hautala@europarl.europa.eu ; anni.sinnemaki@tem.fi
Sent: Wednesday, November 11, 2009 8:21 AM
Subject: POLITIIKAN KULISSEISSA - Aitovihreät hylkäävät hallitusvihreän - syntyy viherpunertava kansalaisliike?*/
...

"uusi ympäristöpuolue" on ekofasistinen

zenith | 11.11.2009 10:31

tämä "ympäristöpuolue" jota jotkut hiipparit ovat perustamassa on ekofasistinen ja avoimen linkolalainen. se haluaa ajaa vallankumousta keinoja kaihtamatta (ml. väkivaltainen vallankumous) ja muun muassa perustaa vallankumouskaadereita.

https://secure.wikileaks.org/wiki/Vihre%C3%A4n_puolueen_ohjelma

jatkoa edelliseen: perustajat

zenith | 11.11.2009 10:32

jatkoa edelliseen: perustajat ei edes ole mitään vihreistä loikkaajia, vaan laitavasemmistossa puuhastelevia tyyppejä - tuskin ovat vihreisiin koskaan kuuluneetkaan

pelottavaa porukkaa!

"Saadaan pahimmat hörhöt pois

AR | 11.11.2009 10:33

"Saadaan pahimmat hörhöt pois puolueesta. Siitä ei seuraa kuin hyvää."

Juuri näin, erinomaista!

Todellisuudesta vieraantuneita radikaaleja

TtT | 11.11.2009 10:49

Kyllä tämän uuden puolueen perustajat taitavat olla aika lailla todellisuudesta vieraantuneita. Ilman kykyä yhteistyöhön ja kompromisseihinkin ei täällä saada muutoksia aikaiseksi. Äärimielipiteet ja voimakkaisiin keinoihin kannustaminen ei oikein toimi. Yksityisautoilun lopettaminen... Ei tästä maailmasta. Yksityisautoiluakin kun voi olal monenlaista. Iste odotan Suomen oloihin soveltuvaa sähköautoa, johon sähkö tuotetaan tuuli- ja biovoimalla. Semmoiset tänne ja nopeasti!

Hienoa! En tahdo löytää

Kazakstan | 11.11.2009 10:54

Hienoa! En tahdo löytää mistään infoa puolueesta, eli jos joku puolueen aktiiveista sattuu tätä lukemaan, olisi mukava saada vaikkapa jonkinlaisia yhteystietoja.

Lähtisin mielelläni puolueen toimintaan mukaan, sillä juurikin tällaista radikaalia irtiottoa Vihreistä olen henkilökohtaisesti odottanut vuositolkulla.

Vihreät puolustavat autoilijoita

Radikaalivihreä | 11.11.2009 10:56

Olen radikaalivihreä ja pettynyt vihreisiin. He ajoivat autojen ruuhkamaksun Helsinkiin väkisin vaikka se rajoitaa meidän radikaalivihreiden mahdollisuutta vastustaa autoilua.

Vihreiden lähtökohtakin on aivan väärä, he haluavat, että ihminen voisi vähitellen elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Me radikaalivihreät haluamme tuhota autot ja estää ihmisten liikkumisen.

Punavihreä Vasemmistoliitto

Pimeä Isukki | 11.11.2009 12:11

Itse olin aikanaan Vihreä mutta siirryin Vasemmistoliittoon kun petyin Vihreiden oikeistolaiseen linjaan.

Vasemmistoliitto on vahvasti uudistumassa Arhinmäen ja sukupolvenvaihdoksen myötä. Kannustan kaikkia Vihreitten oikeistopolitiikkaan pettyneitä tulemaan luomaan Vasemmistoliitosta uutta, vasemmistolaista vihreää puoluetta!

kunhan yrittävät horjuttaa voittajaa

Vasemmistoliitto, just. | 11.11.2009 12:29

Eihän tässä keskustelussa ole mitään uutta. Vihreiksi itseään nimitteleviä populisteja nyt löytyy joka laidasta.

Kuoleva vasemmistoliitto ja heidän siipiensä suojassa toimivat radikaalivihreät voisivat voittaa ehkä Burma/Myanmarissa tai Pohjois-Koreassa. Helppo on oppositiosta käsin huudella kun ei ole parlamentaarisia vaikutuskanavia alkuunsakaan.

"Vihreiden lähtökohtakin on

Meditoiva kukkahattutäti | 11.11.2009 12:59

"Vihreiden lähtökohtakin on aivan väärä, he haluavat, että ihminen voisi vähitellen elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Me radikaalivihreät haluamme tuhota autot ja estää ihmisten liikkumisen."

ROKROK!!

Hei, tämä on oikeasti mainio juttu!
En nyt jaksa sievistellä vaan riemuitsen ja riehun kun moisia aatteita vielä kylvetään ja tavoitellaan!

Melkoinen pettymys

Kalle | 11.11.2009 14:54

https://secure.wikileaks.org/wiki/Vihre%C3%A4n_puolueen_ohjelma

Tuossa sitä puolueen ohjelmaa. Valitettavasti siitä käy aika selvästi ilmi, että liikkeellä ei tosiaankaan olla ns. täysillä ajovaloilla. Tämän touhun rinnalla edesmennyt luonnonlain puoluekin (ne joogalentäjät) näyttäisi ryhmältä reaaliargumentein operoivia älykköjä. Puolueohjelman teksti vaikuttaa kauniistikkin arvioiden maanikon kirjoittamalta ja sisällöstä on mahdotonta sanoa onko se parodiaa vai ei.

Sääli sinänsä. Pitkään on kaivattu vihreille vakavasti otettavaa haastajaa ympäristöasioissa.

"Me radikaalivihreät haluamme

vihreetäkö | 11.11.2009 19:28

"Me radikaalivihreät haluamme tuhota autot ja estää ihmisten liikkumisen." On siinäkin puheet... ensin tuli uskonto sitten kapitalismi ja sitten vihreä-hysteria. Mitä seuraavaksi? Ei juuta eikä jaata.

Ihanaa! Paluu juurille!

Ekoanarkisti, Nordlundin kannalla | 12.11.2009 0:07

Vihreä liike petti asiansa. Aluksi radikaali, sittemmin eduskunnassa reformatiivinen ja nykyään kumartelija, valitettavasti. Tiedän, että suuri osa vihreiden riviväestä on varmasti tiukemmalla linjalla kuin puoluejohto. Sen takia näen, että uusi liike tekee terää! Asioita voi hoitaa suoralla toiminnalla. Parempi niin kuin odotella neljä vuotta vaalien välissä!

Yhteystietoja..

Purjo | 12.11.2009 2:13

Uuden puolueen yhteystietoja kaipaileville; tuollahan ne ovat..
www.vihreapuolue.fi

Päänsä voi kolhia niin monin tavoin

Nimetön | 12.11.2009 11:42

Ainahan tällaisia kuolemankultteja syntyy. Milloin ovat outojen kehitysmaauskontojen nostattamia, milloin urbaanin ihmisen juurettomuusangstia. Yksittäiselle ihmiselle tällaiset kahjot ovat satunnainen riski, mutta eivät ne yhteiskuntaa heilauta suuntaan tai toiseen. En ole vielä ostamassa piikkilankaa tonttini suojaksi anarkokommunistien varalle.

Hieno juttu

Jukka | 12.11.2009 13:45

Suomessa tarvitaan varmasti puolue joka huolehtii ympäristöstä.

Vihreiden funktiohan on lähinnä toimia jonkinlaisena symboolina. "Minä olen vihreiden jäsen ja siksi fiksu".

Vihreiden liittymisellä saa aivoton apinakin - tai pahin psykopaatti - fiksun empaatikon leiman. Mitään ei tarvitse tehdä.

Tavallista vittumaista ihmistä - joka ei huolehdi kuin omista kakaroistaan - tuollainen nilviäismäinen median mannekiini ärsyttää.

Keskiajalla ei hintelille hipeille elintila riitä

Optimisti | 14.11.2009 0:13

"Puolueen tavoitteita ovat yksityisautoilun lakkauttaminen, energiankulutuksen pudottaminen 10–20 prosenttiin nykyisestä sekä kapitalismista ja talouskasvun tavoittelusta luopuminen."

Toikin olisi voinut kuulua: puolueen tavoitteita ovat nykyisen energiankulutuksen säilyttäminen 10-20 prosentilla nykyisestä fossiilisten poltosta ja muusta haitoista erilaisille biologisille ympäristöille. Kuinka moni oikeasti muistaa, mistä kaikesta muusta joudumme luopumaan, jos elintasoa tipautetaan rajusti?

pentti kososelle

Nimetön | 14.11.2009 21:39

ei tule näköjään mitään muutosta ns.vihreissä.
Tuulivoimaa vaan ihannoidaan vaikka se on ekologisesti ja lintujen kannalta paskin vaihtoehto maan päällä.
mitä eroa on vihreällä idiootilla ja aitovihreällä idiootilla,ei mitään.
Helvetin hyvä että "vihreitten"suunnalla tehdään politiikkaa ja pidellään pienessä piirissä kokouksia,säästyy Luonto.

idiootille kavereita

Laila Lepistö  | 26.11.2009 0:04

Tätä olen 30v jo odottanutkin !
Idioottina on se aika pidetty, kun olen puhunut yksikseni luontaistaloudesta, yksityisautottomuudesta ja muutenkin ajatellut niin kovin eritavoin kuin länsimaiseen ajatteluun "kuuluisi" ajatella !

Aivanhan tässä alkoi tuntua että kannattaa katso tämä elämä loppuun, jos asoihin Oikeasti tartutaan, eikä odoteta palaverien päättymistä.

Ihanaa !

Kommentoin vasta nyt, mutta

ex-helsingin vihreä. | 17.01.2010 15:41

Kommentoin vasta nyt, mutta tämä on paras uutinen aikoihin. Tätä on odotettu! Uusi puolue pystyyn jätetään Vihreä liitto kaveeraamaan kokoomuksen kanssa ja näytetään, että teoista se muutos syntyy.
On tietty ah niin hienoa olla SUVAITSEVAINEN fiksu vihreä, voi nostaa itsensä jalustalle, mutta on myös vihreitä jotka ajattelevat omaa nenäänsä pidemmälle. Vihreä Puolue ry tervetuloa!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, mielellään omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Viestisi tarkistetaan, minkä jälkeen se ilmestyy sivuille. Viestejä käydään läpi pääsääntöisesti työaikana, muulloin viestit jäävät jonoon ja ne julkaistaan seuraavana arkiaamuna.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Kommentit

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Elina Grundström. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 3. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi