Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Uusiutuvien osuus Suomessa jo 35 prosenttia – valtaosa puuta

29.11.2013 11.21

Lasse Leipola

Uusiutuvan energian osuus energian loppukulutuksesta on noussut jo 35 prosenttiin, arvioi Tilastokeskus. Valtaosa tästä, noin 80 prosenttia, on puubiomassan polttamisesta saatavaa energiaa. Myös tuleva lisäys tulee pääasiassa metsistä.

Suomen EU-tavoitteena on 38 prosentin osuus vuoteen 2020 mennessä.

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan merkittävin haaste tulevaisuudessa on vaikeasti hyödynnettävien energiajakeiden prosessiteknologioiden kehittäminen kustannustehokkaammiksi.

uusiutuvat  energia 




Viite