Vaalien äänestys alkaa - vihreät paljastaa rahoittajansa

5.4.2011

Vihreät julkistaa huomenna keskiviikkona tähän mennessä saamansa vaalirahoituksen Helsingin keskustan Kolmen sepän aukiolla sijaitsevalla vaalimökillä. Samalla kerrotaan myös piirien ja ehdokkaiden rahoituksesta.

Vaalirahoituksen saloja avaavat puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki, oikeusministeri Tuija Brax ja puoluesihteeri Panu Laturi.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Vihreät perustelee rahoituksen julkistamista samana päivänä sillä, että äänestäjillä on oikeus saada tietää ehdokkaiden taustoista ennen äänestyspäätöstä.

Käytännössä äänestäjän on vaikea saada kokonaiskuvaa vaalirahoituksesta ennen vaaleja, koska vain pieni osa kaikista eduskuntavaaliehdokkaista on tehnyt vaalirahailmoituksen ennakkoon. Ennakkoilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista.

Uuden vaalirahoituslain mukaan ilmoitus on pakollinen vasta vaalien jälkeen ja silloinkin vain niille ehdokkaille, jotka yltävät vaaleissa eduskuntaan tai varasijalle.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.