Ilmastoselonteko lyö pöytään Suomen vaihtoehdot
Hallitus julkisti eilen torstaina Oras Tynkkysen (vihr) johdolla valmistellun ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteon.
Sen pohjalta tehdään Suomen tulevaisuudesta isoja valintoja, jotka konkretisoituvat jo vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.
Selonteossa asetetaan Suomelle kovia tavoitteita: päästöjä on vähennettävä 80 prosenttia vuoteen 2050 mennessä vuoden 1990 tasosta.
Selonteossa esitetyistä neljästä vaihtoehtoisesta tulevaisuudenmallista on helppo löytää yhtymäkohtia puolueiden nykyisiin energia- ja aluepoliittisiin linjoihin.
Skenaarioista ”tehokkuuskumous” vaikuttaa vihreältä ihanneyhteiskunnalta, kun taas ”omassa vara parempi” on selvästi keskustalainen ideaalimalli.
Ydinvoima- ja teollisuuskeskeiset ”teknologia ratkaisee” ja ”kestävä arkikilometri” taas näyttäisivät istuvan hyvin sekä sdp:n että kokoomuksen ajatteluun.
Selonteossa korostetaan, ettei nykyinen hallitus ota kantaa minkään esitetyn mallin puolesta.
”Todennäköisesti tulevina vuosikymmeninä valittava linja on yhdistelmä kaikkien skenaarioiden parhaista piirteistä.”
Skenaarioiden toivotaan heijastelevan poliittisessa keskustelussa esillä olevia erilaisia näkemyksiä mahdollisista ratkaisuista.
”Keskustelun herättämiseksi työssä on pyritty tietoisesti hakemaan mahdollisimman erilaisia tapoja päästä tavoiteltuun lopputulokseen, minkä takia osa valinnoista saattaa vaikuttaa yllättäviltä tai radikaaleilta”, selonteossa todetaan.
Tulevaisuusselonteko tarkastelee Suomen ilmastopolitiikan vaihtoehtoja erityisesti vuodesta 2020 eteenpäin.
Pitkän aikavälin linjauksiin vaikutetaan kuitenkin jo lähivuosina tehtävillä energiaratkaisuilla. Jos hallitus puoltaa lisäydinvoimaa ensi vuoden alussa, se menee todennäköisesti läpi myös eduskunnassa, kuten Vihreän Langan selvityksestä sivulla 4 ilmenee.
Yksi selonteon tavoitteista on tehdä Suomesta ilmastonsuojelun edelläkävijä maailmassa ja nettopäästöiltään neutraali maa vuoteen 2050 mennessä.
Selonteossa esitetään myös monitieteistä asiantuntijaryhmää, joka raportoi ja antaa suosituksia hallitukselle ilmastopolitiikassa.
Lisää aiheesta:
- Valitse näistä oma mallisi Suomelle 2050 (16.10.2009)
- Hallitus haluaa vallankumouksen energiapolitiikkaan (15.10.2009)
- Ihan normaalia (13:03)
- Pakko parantaa (11:52)
- Lukuvinkki (10:51)
- Ihan mahtavaa? (10:39)
- GM vrs. luomu (08:02)
- Kalttaus elävältä on ok (8.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)
- Vesivarojen yksityistäminen (8.2.2010)
- Mikä pointti? (8.2.2010)
- No mitä sitten? (8.2.2010)
- Ydinvoimaa (8.2.2010)
- Sikojen kalttaus elävänä (8.2.2010)
- Valinnan Pakko (8.2.2010)
- Minäkin komppaan, (7.2.2010)
- Ihmisyyden mitta! (7.2.2010)
- Hip hurraa (7.2.2010)
- Ensi talvena samaa herkku? (7.2.2010)
- Mikä on oleellista? (6.2.2010)
- GM elintarvikkeet (6.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)(33 kommenttia)
- MAKEA VESI (8.2.2010)(4 kommenttia)
- Pakkoruotsi (8.2.2010)(14 kommenttia)
- Mikä ilmastonmuutos? (6.2.2010)(53 kommenttia)
- (8 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (5.2.2010)(9 kommenttia)
- Matkailu ja ilmastonmuutos (4.2.2010)(3 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (3.2.2010)(43 kommenttia)
- Voiko kahdella pallilla istua yhtä aikaa? (30.1.2010)(1 kommentti)
- Öljylämmitys (29.1.2010)
- Mistäs saatais Vihreille oma keskustelupalsta? (29.1.2010)(25 kommenttia)
- Kalle Päätalo (28.1.2010)(1 kommentti)


















80% vähennys
80% vähennys 1990 -vuoden tasosta (eli noin 90%:n vähennys nykytasosta) on toteutettavissa lähinnä kansanmurhalla.
Ehdotuksessa esitetyt asiat ovat pelleilyä, jossa toivottu vaikutus on pari desimaalipisteen paikkaa liikaa oikealla.
Esimerkiksi mahdollisuus varastoida sähköä autojen akkuihin ja ottaa sitä kulutuspiikin aikaan takaisin sähköverkkoon on toteutumiskepoisuudeltaan suorastaan lapsellinen. Vaihtovirrasta akkujen käyttämään tasavirtaan muutettaessa hävikkiä tulee tuollaiset reilut 50% ja saman verran muunnettaessa tasavirrasta vaihtovirtaan. Tuollainen järkestelmä siis pumppaisi vähintään 75% sähköstä harakoille.
Minusta on todella ahdistavaa, että johtavat poliitikkomme ajavat moisia järjestelmiä ilman alkeellistintakaan ymmärrystä edes asioiden suuruusluokista.
" 80% vähennys 1990 -vuoden
"
80% vähennys 1990 -vuoden tasosta (eli noin 90%:n vähennys nykytasosta) on toteutettavissa lähinnä kansanmurhalla."
Miksi ihmeessä lähtöarvo on 1990. Silloin maassa oli 4,8 miljoonaa asukasta. Nyt meillä on 5,3 miljoonaa. Lisäys on vielä suurelta osin maahanmuuton perua. Oma väestön kasvumme on muuten lähes nollassa.
Ja tosiaan. Vain Kamputsean puna-kmehrien malliin tuo onnistuu. Samaan aikaan muualla laitetaan lisää tuotantoa käyntiin.
Kaverini oli konsulttina laskemassa erään kotimaisen metallijalostamoalan-toimijan kustannuslaskentaa. Suomessa olevaa maailamn energiatehokkainta jalostustoimintaa ei kannata laajentaakiitos kiotonsopimuksen, vaan jopa leikata. Sen sijaan laajennetaan eräässä kehittyvässä taloudessa olevaa tuotantoa, joka ei ole niin energiatehokasta, eikä maassa muutenkaan välitetä ympäristönormeista, eikä maassa ole energiaveroja. Tuote on kuitenkin tänne tuotaessa "päästötön" ja pesee kotimaisen katteessa milloin vain, vaikka on tuotettu likaisemmin ja enemmällä energialla.
Kiitos Oras että kamut. Niin sitä pitää.
Siinäpä se
*** 80% vähennys 1990 -vuoden tasosta (eli noin 90%:n vähennys nykytasosta) on toteutettavissa lähinnä kansanmurhalla." ***
Siinäpä se. Täytyy ottaa huomioon, että moni Euroopan maa saa kilpailuetua siitä, että vuonna 1990 oli kansandemokratia sikäläisellä teollisuudella ja sen saastutustasolla. Saksa etuu nyt DDR:n saastuttavalla teollisuudella, vuonna 1990 se oli pahaassa jamassa ja lasketaan nyt koko Saksan lähtötasoon. Sensijaan Suomessa päästöt olivat jo varsin alhaisella tasolla ja nyt kärsimme tästä "kiirehtimiesestä". Laskentaperuste ei ole edullinen sellaisille valtioille, jotka olivat hoitaneet asiansa kuntoo jo ennen vuotta 1990.
Kansanmurhaan verrattavasta ilmiöstä on todella kyse. Kun sitten vielä korvaamme sähkön sikakallilla tuulienergialla, raaka-aineemme ovat suurista työvoimakustannuksista johtuen sikakalliita ja huoltosuhdettamme kohta rasittaa sadoissa tuhansissa oleva mamujen armeija sekä kotimaiset työttömät, ei hyvältä näytä.
2011 käy mainiosti!
Tuo kevättalvi 2011 käy mainiosti asian tarkasteluajankohdaksi. Silloin on näet käynyt jo täysin selväksi että elämme kylmenevän, ei suinkaan lämpenevän, ilmastokauden aikaa. Paljon seliteltävää ilmaston lämpenemisestä kohkaaville ;-)
Kirjoita uusi kommentti