Valitse näistä oma mallisi Suomelle 2050
Tehokkuuskumous
>> Energiankulutus onnistutaan puolittamaan. Kaikki energia tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä. Ydinvoiman käyttö on lopetettu.
>> Maan aluerakenne kehittyy kohti noin kymmentä vahvaa, kaupunkimaista aluekeskusta.
>> Palveluiden osuus elinkeinorakenteesta kasvaa rajusti ja teollisuuden osuus pienenee. Energiaintensiivisen metsäteollisuuden tilalle on tullut uutta, korkeaan osaamiseen perustuvaa teollisuutta. Ilmasto- ja ympäristöteknologia on tuottanut uusia nokioita.
>> Keskimääräinen talouskasvu on 1,7 prosenttia vuodessa.
>> Lähellä vihreiden ideaalimallia.
Kestävä arkikilometri
>> Energiankulutus on vähentynyt neljänneksellä. Ydinvoiman osuus on kasvanut. Uusiutuvilla tuotetaan kaksi kolmasosaa energiasta.
>> Aluerakenne kehittyy kohti ympäri maata sijaitsevia palvelukeskuksia, joiden ympäristöön rakennetaan tehokkaasti.
>> Teollisuustuotannossa hyödynnetään biojalostamoja, viestintäteknologiaa ja kierrätysraaka-aineita.
>> Keskimääräinen talouskasvu on 1,8 prosenttia vuodessa.
>> Lähellä kokoomuksen ja sdp:n malleja.
Omassa vara parempi
>> Energiankulutus on vähentynyt kolmanneksella, ja uusiutuvan energian osuus on suuri.
>> Pyrkimys omavaraisuuteen ja paikallisuuteen on vahva. Pientalot tuottavat energiansa pääosin itse.
>> Uutta asutusta on ohjautunut pariinkymmeneen vahvaan aluekeskukseen. Autot kulkevat päästöttömällä sähköllä ja kotimaisella biopolttoaineella.
>> Metsäteollisuus on muuttunut bioteollisuudeksi, ja kotimainen elintarviketeollisuus on vahvaa. Energiaomavaraisuutta tukeva uudis-, korjaus- ja puurakentaminen on kysyttyä.
>> Keskimääräinen talouskasvu on 1,2 prosenttia vuodessa.
>> Lähellä keskustan mallia.
Teknologia ratkaisee
>> Energiankulutus on nykytasolla, teollisuuden osuus on suuri. Ydinvoimaa on rakennettu merkittävästi lisää. Uusiutuvilla tuotetaan kolme viidesosaa energiasta.
>> Väestön keskittyminen Etelä-Suomeen on jatkunut. Suurkaupunkien ympärillä on väljä yhdyskuntarakenne, mutta maaseudun asutus on vähentynyt merkittävästi.
>> Liikenteen tarve on kasvanut, ja siihen käytetään autoja ja nopeita junia. Suuren kulutuksen vuoksi fossiilisia polttoaineita käytetään edelleen hiilen talteenoton ja varastoinnin avulla.
>> Talouskasvu on keskimäärin 1,8 prosenttia vuodessa.
>> Lähellä kokoomuksen ja sdp:n malleja.
Lisää aiheesta:
- Ilmastoselonteko lyö pöytään Suomen vaihtoehdot (16.10.2009)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








vihreä vaihtoehto
energiantuotanto puolitettu,vihreät terroristit piirittävät ydinvoimaloita.sähkönkulutus säännöstelty,leikauksia tehdään kynttilänvalossa,maanteitä katkottu,sanomalehdet ilmestyvät sähkötolppaversioina,Oras 1 tynkkynen presidenttinä.
kaikki minkit ja ketut vapautettu,pikkulintuja ja sorsia voi nähdä vain postikorteissa(päivänvalossa)
teollinen tuotanto keskittynyt villalangan ja kumisaappaiden tekoon,syntynyt uusi Nokian.
Yksi miljoona pakolaista,1 miljoona työtöntä ja nälkää näkevää ,kaikki alkuperäisiä suomalaisia.
RKP siirtänyt toimintansa Ruotsiin(hyvä).
pehr svanlös etsintäkuulutettu
Vihreän vaihtoehdon seurauksia
pehr svanlös etsintäkuulutettu
Onneksi tulevaisuuden laihat vegaanipoliisit eivät usko aseiden voimaan, eivätkä muutenkaan ole tarpeeksi fyysisiä minkäänlaisiin voimatoimiin. Korkeintaan yrttipäissään soittelevat itkuisen sovittelevia puheluita ja yrittävät kertoa kuinka tärkeää olisi, että ilmaantuisin ottamaan vastaan hennavärillä uusiopaperille kirjoitetun yhdyskuntapalveluun ohjaavan tuomioni. Tuomio olisi varmaankin risujen ja käpyjen keräilyä Oras I:n passiivienergiapalatsin pihamaalta, jotta valtakunnan kaikilla iloisilla mulattilapsilla olisi tarvikkeita käpylehmien askarteluun.
Kirjoita uusi kommentti