Vapon uusi toimitusjohtaja aikoo muuttaa yhtiön vihreämmäksi
Vapon uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu nykyinen Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. 48-vuotias Yli-Kyyny aloittaa Vapon johdossa ensi huhtikuussa.
Eläkkeelle. Matti Hilli jättää Vapon Tomi Yli-Kyynyn käsiin.
Kuva: Mikael AhlforsTurpeen sinnikkäänä puolestapuhujana tunnettu Vapon nykyinen toimitusjohtaja Matti Hilli jää eläkkeelle ensi kesänä.
Yli-Kyyny aikoo koettaa muuttaa Vapoa piirun verran vihreämmäksi.
”Vapo on mielestäni mainettaan parempi yhtiö ja tavoitteeni on viedä Vapoa muutama metri vihreämpään suuntaan toiminnallisesti, mutta myös julkisuudessa ja tunnetasolla”, Yli-Kyyny toteaa yhtiön tiedotteessa.
”Haluan saada kaikki sidosryhmät ylpeäksi metsäenergian ja turpeen mahdollisuuksista. Tehtäväni on kehittää Vapoa asiakaslähtöisenä, kaupallisesti uudistuvana, uusiutuvan ja luonnossa kasvavan kotimaisen energian kilpailukykyisenä veturina.”
Vapon hallituksen puheenjohtaja Juho Lipsanen sanoo yhtiön tiedotteessa uskovansa, että että Yli-Kyyny ”pystyy osallistumaan energiapoliittiseen keskusteluun niin fakta-, politiikka- kuin tunnetasolla sekä toimimaan tarmokkaasti kotimaisen energian puolesta.”
Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista 50,1 prosenttia.
Vapo-konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 573,7 miljoonaa euroa.
Lisää aiheesta:
- Turpeen tuki ja turva (17.11.2009)
- Ympäristövaikutuksista (12:01)
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Haavisto sopii pastoreillekin (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti