Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Varjokaava haastaa virallisen Östersundom-suunnitelman

21.2.2011 16.25

Lasse Leipola

Helsingin itäreunalla sijaitsevan Östersundomin alueen yleiskaava julkistettiin tänään maanantaina. Kaavaluonnoksen mukaan alueelle on määrä rakentaa pientaloasuntoja noin 65 000 ihmiselle. Asunnot jakautuisivat Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueille.

Ympäristöjärjestöt ja vihreät ovat pitäneet jo aiemmin virallisia tavoitteita liian kovina. Esimerkiksi Helsingin vihreät linjasi viime marraskuussa, että alueelle mahtuu kestävästi enintään 50 000 asukasta.

Huolena on, että liian suuri asukasmäärä katkaisisi pääkaupunkiseutua kiertävän viherkehän eikä takaisi riittäviä ekologisia käytäviä merenrannan ja Sipoonkorpeen rakennettavan kansallispuiston välille.

Joukko ympäristöjärjestöjä ilmoittikin tänään tekevänsä vaihtoehtoisen kaavan. Dadadotankin arkkitehtien kanssa tehtävä varjokaava ottaa järjestöjen mukaan luonnon paremmin huomioon.

”Emme tingi kaupunkikuvallisesta ilmeestä tai asukasviihtyisyydestä. Vaihtoehtokaavassamme metroasemalta pääsee suoraan kaupunkiin tai luontoon”, sanoo arkkitehti Anna-Riitta Kujala.

Helsingin, Vantaan ja Sipoon luontojärjestöjen sekä Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin teettämän kaavan on määrä valmistua huhtikuussa.

luonnonsuojelu  helsinki 




Viite