Vegaanit ajavat kouluun kasvisruokapäivää
Tuoreessa Mitä tehdä eläimille? -pamfletissaan eläinoikeusaktivisti, sosiologi Salla Tuomivaara ehdottaa, että lihansyöjät pitäisivät yhden kasvisruokapäivän viikossa. Riittääkö tämä Vegaaniliitolle?
”Ajamme sitä, ettei eläimiä syötäisi tai käytettäisi hyväksi lainkaan. Mutta yhdelläkin kasvisruokapäivällä olisi merkitystä”, sanoo liiton varapuheenjohtaja Heidi Kivekäs.
Vegaaniliitto on mukana kampanjassa, jolla pyritään lisäämään kasvisten osuutta kouluruuassa. Tavoite on myös, että yhtenä päivänä kuukaudessa kouluruoka olisi vegaanista.
”Etenemme pienin askelin ihmisiä kannustaen. Jos henkilö yhtenä päivänä kokeilee kasvisruokaa, hän voi huomata, ettei tarvitse eläinperäisiä tuotteita.”
Yli 800-jäseninen Vegaaniliitto vastustaa tuotteita ja palveluita, jotka riistävät eläimiä. Lauantaina 15 vuotta täyttävä liitto on ajan hermolla.
”Ympäristösyistä on modernia olla vegaani, se vaikuttaa ekologiseen jalanjälkeen. Myös eläinten oikeudet ovat nykyaikaa. Niitä on alettu viimeisen 20 vuoden aikana huomioida”, Kivekäs sanoo.
Lisää aiheesta:
- Lihansyönti lisääntyy, päästöt kasvavat (2.9.2008)
- Puolita päästöt luopumalla lihasta (28.8.2008)
- Kirkko suosittelee ilmasto-ohjelmassaan kasvissyöntiä (6.6.2008)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (28.4.2008)
- Viisi syytä syödä kasvista (14.4.2008)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Ihmeellistä, ettei
Ihmeellistä, ettei kasvisruokapäivä ole saanut laajempaa kannatusta. Ravitseva ja maittava kasvisruoka (linssit, pavut ym) on halvempaa kuin hyvä liha.
kasvisruokapäivä käyttöön
Kuulostaa hyvältä idealta. Kasvisruokapäivä tutustuttaisi uusiin makuihin, olisi edullista ja opettaisi lapsia pyytämään kasvisruokaa myös kotona. Hernemaissipaprikalle on muitakin vaihtoehtoja...
Kouluissa on jo kasvisruokaa - vähän
Miksi puuhataan kauhealla tohinalla yhtä kasvisruokapäivää? Kyllähän kouluissa on jo nyt päiviä, jolloin syödään vain kasviksia, esim. kesäkeittoa, kasvispihvejä, juuressosekeittoa tms.
Kannattaisi vaatia vähän radikaalimpia juttuja!
Ja vastapainoksi lihansyöntipäivä
jolloin kaikille tarjotaan ainoastaan liharuokaa.
"Suomen lihaliitto ja
"Suomen lihaliitto ja lihateollisuuden ammatinharjoittajat suunnittelevat lihaviikoa. Lihaviikolla olisi jokaisena päivänä erilaista lihaa ja rasvatuotteita tarjolla."
Uutista odotellessa...
Joskun kun Green Peace piti niitä banderolleja siinä länärin päässä, lauttasaaren kohdilla, niin ajattelin että kyllä nesteelläkin pitää olla oikeus ajaa omaa asiaansa kyseisellä mainostavalla.
Ja kun kivenlahden kettutytöt liimas taloyhtiön alueelle kaikenmaailman vegaanijuttuja, niin yhtälailla heidän pitäisi sallia, että sen K-kaupan lihakauppias asettaisi mainoksia heidän pihalle...
”Etenemme pienin askelin
”Etenemme pienin askelin ihmisiä kannustaen. Jos vegaani yhtenä päivänä kokeilee liharuokaa, hän voi huomata, että se onkin hyvää ja ravitsevaa.”
Yksi kasvisruokapäivä on osa kouluruokakampanjaa
Täsmennyksenä vielä, että kouluruokakampanjamme tavoitteena on lisätä kasvisruoan osuutta kaikissa kouluruokailuissa.
Tuo kampanjan ajama kasvisruokapäivä (jolloin tarjottaisiin ainoastaan erilaisia vegaanisia kasvisaterioita) on tarkoitettu eräänlaiseksi teemapäiväksi, jonka yhteyteen on helppo sitoa opetussisältöjä. Kampanjan puitteissa tuotamme opetusmateriaalia opettajien käyttöön sekä koulutusmateriaaleja keittiöhenkilökunnalle.
Mikään ei estä kouluja tarjoamasta pelkästään kasvisruokaa useampana päivänä. Se olisikin eläinten, ihmisten ja ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin ns. sekaruoka.
Vegaaniliiton sivuilta löytyy paljon tietoa kasvissyöntiin liittyen: http://www.vegaaniliitto.fi
Kirjoita uusi kommentti