Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Katkolla? Fennovoiman hanke keräsi eduskunnassa puheenvuoroja niin puolesta kuin vastaankin.

Katkolla? Fennovoiman hanke keräsi eduskunnassa puheenvuoroja niin puolesta kuin vastaankin.

Venäjä hallitsi eduskunnan Fennovoima-keskustelua

14.10.2014 14.48

Lasse Leipola

Eduskunnassa käytiin tänään tiistaina Fennovoiman ydinvoimalahankkeen uuden periaateluvan lähetekeskustelu.

Fennovoima sai periaatepäätöksen voimalastaan jo vuonna 2010, mutta hanke on muuttunut merkittävästi sen jälkeen. Moni osakas on luopunut hankkeesta ja laitostoimittaja on vaihtunut venäläiseen Rosatomiin, joka ryhtyi myös osakkaaksi yhtiössä noin kolmanneksen osuudella.

Kansanedustajia huolestutti muun muassa ydinjätteiden loppusijoitus, ilmastostrategian kohtalo ja hankkeen kotimaisuusaste.

Odotetusti kuumin peruna oli kuitenkin Venäjän osuus hankkeessa.

”Ei voi olla immuuni kansainväliselle tilanteelle, mutta samalla on pidettävä pää kylmänä ja muistettava, että kyseessä on kymmenien vuosien päähän ulottuva ratkaisu”, asian esitellyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok).

Vapaavuoren mukaan hallitus päätyi kuitenkin kansainvälisen tilanteen perusteella siihen, että EU- ja ETA-alueelta tulevalle omistusosuudelle asetetaan 60 prosentin alaraja.

Hän myös muistutti, että Suomella on ollut hyvä historia ydinenergia-alan yhteistyössä Venäjän ja Neuvostoliiton kanssa.

Keskustelun toisen puheenvuoron käytti vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen.

”Nyt ei ole kyse ydinvoimasta vaan Fennovoimasta”, Tynkkynen sanoi.

Hän muistutti, että moni ydinvoiman kannattajakin vastustaa Fennovoiman hanketta kansainvälisen tilanteen vuoksi.

”Eikä kyse ole niinkään Venäjästä kuin (Venäjän presidentti Vladimir) Putinista”, Tynkkynen sanoi.

Hän muistutti, että Rosatom ei ole mikään tavanomainen energiayhtiö vaan Venäjän entinen atomienergiaministeriö, joka toimii nykyisin liikelaitoksena suoraan Putinin alaisuudessa.

Lännen Media tänään tiistaina julkaiseman selvityksen mukaan 68 kansanedustajaa kannattaa hanketta. Vastaajista 55 vastusti hanketta. Yhteensä 50 edustajaa ei kertonut kantaansa ja 27 edustajaa ei tavoitettu vastaamaan kyselyyn. On arvioitu, että erityisesti perussuomalaisten äänet kääntävät äänestyksen suuntaan tai toiseen.

”Tämä hanke tuodaan kansanedustajille tilanteessa, jossa ei ole riittäviä tietoja”, perussuomalaisten Kaj Turunen sanoi ja antoi ymmärtää, ettei ole valmis kannattamaan hanketta.

Sen sijaan puolueen puheenjohtaja Timo Soini asettautui vankasti hankkeen kannalle.

”Kannatan ydinvoimaa, en ilmasto- vaan energiapoliittisista syistä”, Soini sanoi.

Keskustan Juha Sipilä sanoi, että ydinvoimaa tarvitaan ylimenokauden ratkaisuksi. Vasemmiston puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi hänen puolueensa vastustavan hanketta. Keskustelussa kävi myös ilmi, että rkp:ssa vaaka on kääntynyt selvästi Fennovoiman hanketta vastaan.

Asia lähetetään seuraavaksi talousvaliokuntaan käsiteltäväksi.

ydinvoima 




Viite