Verorahoilla ostetaan yhä hikisiä vaatteita

8.3.2011

Työvaatteiden tuotanto-oloja vahditaan entistä tarkemmin, toteaa Finnwatchin tuore raportti. Kolmasosa haastatelluista julkisista hankkijoista asettaa työvaatteiden tuotanto-oloille jonkinlaisia vaatimuksia, kun neljä vuotta sitten eettisten kriteerien asettajia ei löytynyt lainkaan.

Reilua? Osa Suomessa käytettävistä työvaatteista syntyy nälkäpalkalla.

Kuva: Finnwatch

Finnwatch toivoo, että eettisistä ohjeistuksista tulisi paitsi entistä yleisempi myös entistä kattavampia.

On yleisesti tiedossa, että minimipalkka tarkoittaa monessa työvaatteita tuottavassa maassa nälkäpalkkaa. Silti elämiseen riittävä palkka mainitaan vain kahden työvaateyrityksen vaatimuslistalla. Myös tuotantoketjun valvontaa tulisi parantaa niissä yrityksissä, jotka eivät käytä riippumattomia auditointeja”, sanoo toiminnanjohtaja Janne Sivonen Finnwatchin tiedotteessa.

Suurin osa Suomessa käytettävistä työvaatteista tuodaan Virosta tai Kiinasta.

Eettisiä vaatimuksia työvaateostoilleen asettavat

  • Helsinki
  • Vantaa
  • Puolustusvoimat (Maavoimien materiaalilaitos)
  • Tulli
  • Finnair
  • Posti

Ei eettisiä vaatimuksia työvaateostoilla

  • Lahti
  • Tampere
  • Turku
  • Poliisin tekniikkakeskus
  • Rikosseuraamuslaitos

Eivät kerro hankintojensa eettisyydestä

  • HKL
  • Jyväskylä
  • Rajavartiolaitos
  • Uudenmaan sairaalapesula
  • Oulu
  • Espoo
  • VR

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.