Vihdoin hyvä uutinen tuulivoimasta

7.9.2010

Kotimainen tuulivoimateollisuus on yhä taantumassa. Muun muassa Winwind ja Moventas ovat kesän aikana ilmoittaneet karsivansa henkilöstöä.

Uusi alku. Myös tuulivoiman odotetaan jättävän taantuman taakseen.

Kuva: SXC

Eilen maanantaina saatiin kuitenkin hyviä uutisia, sillä Yle Pohjanmaa kertoi vaasalaisen Merventon varanneen tontin uutta kokoonpanotehdastaan varten. Tehtaan on määrä käynnistyä kesällä 2012 ja sen arvioidaan työllistävän noin 250 henkilöä.

Merventon toinen vaihtoehto oli Kokkola.

”Vaasan voiton ratkaisi toimintojen läheisyys. Vaasassa meidän on mahdollista hyötyä tuotekehittelyn, kokoonpanotehtaan ja prototurbiinin läheisestä sijainnista”, toimitusjohtaja Jouko Putkonen sanoo Ylen haastattelussa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.