Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreä Lanka valitti – Helsinki poisti museoiden kuvausmaksun

27.3.2013 8.43

Hanna Eriksson

Helsingin kaupunginmuseo on päättänyt poistaa kuvausmaksun museoistaan. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun Vihreä Lanka valitti maksusta viime marraskuussa ja totesi sen olevan sananvapauden vastainen. Journalistiliiton lakimies pyysi museolta selvitystä maksuista.

"Kaupunginmuseon näyttelypisteissä on helmikuun 2013 alusta alkaen kuvaaminen sallittua ilman salamaa, mikäli se ei aiheuta häiriötä museon toiminnalle ja näyttelyasiakkaille", museonjohtaja Tiina Merisalo toteaa lähettämässään selvityksessä.

Museon mukaan maksuissa ei ollut kyse sananvapauden rikkomisesta. Merisalon mukaan toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut merkittävästi siitä, kun kuvausmaksut otettiin käyttöön viime vuosituhannella. Nyt lähes jokaisella museovieraalla on käytössään puhelimen kamera ja rajattomat kanavat sen levittämiseen.

"Raja yksityisen ja kaupallisen käytön sekä julkisen tiedonvälityksen välillä on hämärtynyt ja liudentunut. Museoiden on mahdotonta käytännössä kontrolloida kuvaamista ja itse otettujen kuvien käyttöä", selvityksessä todetaan.

sananvapaus  museot 




Viite