Vihreän Langan ehdotukset työurien venyttämiseksi
- Tukea ja ohjausta nuorille. Kaikilla pitää olla peruskoulun ja lukion jälkeen mahdollisuus päästä koulutukseen.
- Joustoa armeijan harmaisiin. Nykyisellään armeija viivästyttää opintojen aloittamista pahimmillaan kahdella vuodella. Mieheksi voi kasvaa, vaikka kävisi välillä tentissä.
- Ilmaiset harjoittelut kuriin. Journalistiliiton mukaan Suomessa on pyöritetty jopa radioasemaa ilman yhtäkään palkattua työntekijää, kymmenen ilmaisen harjoittelijan voimin. Opinnot opintoina, ja työstä palkkaa.
- Järkeä pääsykokeisiin. Opetusministeriön työryhmä miettii parhaillaan, voitaisiinko pääsykokeita muuttaa laajemmiksi yhteishauiksi. Ympäristö, kärsivällisyys ja lompakko kiittävät, jos kokeissa ei tarvitse kulkea ympäri maata.
- Hyvä pomo, parempi mieli. Johtajapestit sellaisiksi, että niissä voivat tavalliset ihmiset tehdä tavallisen mittaista päivää. Silloin tehtäviin myös hakeutuu tolkun ihmisiä, ja alaiset viihtyvät töissä.
- Stressimittarit käyttöön. Työelämän laadun parantaminen on otettava vihdoin vakavasti. Henkinen kärsimys työpaikalla invalidisoi yhtä tehokkaasti kuin fyysisesti vaarallinen työympäristö.
- Eläkeikä ylös. Eläkkeelle pitää voida jäädä joustavasti. Suurin osa teräsmummuista ja -vaareista jatkaisi töissä, jos työ on mielekästä, ja siirtyminen töistä eläkkeelle ja takaisin kävisi helposti.
Lisää aiheesta:
- Työurat pitenevät, kun välivuodet saadaan kuriin (25.2.2010)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.








Kirjoita uusi kommentti