Vihreät haluavat pilkkoa tekijänoikeuksien suoja-ajan
Suoja-aika, eli tekijänoikeuden kesto, oli yksi suurimmista kiistoja aiheuttaneista kysymyksistä vihreiden tekijänoikeustyöryhmässä, joka sai vastikään työnsä valmiiksi.
Hanurista! ”Ei tälläkään hetkellä sämpläyslupia paljon kysellä. Niin se menee, kun ei ole fiksua vaihtoehtoa hoitaa sitä laillisesti”, sanoo freelance-muusikko ja vihreiden tekijänoikeustyöryhmän jäsen Hannu Oskala.
Kuva: Mikael AhlforsRyhmässä olivat vastakkain luovan työn tekijät ja tiedon vapautta korostavan nettikulttuurin puolustajat.
Esimerkiksi vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Vino ajoi suoja-ajan radikaalia lyhentämistä 20 vuoteen teoksen ensijulkaisusta. Tällä hetkellä suoja-aika kestää 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.
Suomen tietokirjailijoiden puheenjohtaja, tekijänoikeustyöryhmän jäsen Pirjo Hiidenmaa taas pitää kynnyskysymyksenä sitä, että tekijä saa korvausta teoksensa kaupallisesta käytöstä koko elinikänsä.
”Muutoin joku pitkäikäinen, nuoruudessaan kirjan kirjoittanut ehtisi eläkepäivinään nähdä, että jokin puuska toisi teokselle renessanssin eikä hän enää hallitsisikaan teostaan.”
Vihreät päätyi ehdottamaan oikeuksien ja suoja-ajan paloittelemista neljään osaan. Oikeus korvaukseen teoksen kaupallisesta käytöstä sidottaisiin edelleen tekijän kuolemaan, osa oikeuksista puolestaan teoksen julkaisuun.
Puoluehallituksen viikko sitten hyväksymässä linjapaperissa ei määritellä suoja-aikojen pituuksia. Kaupallisen käytön suoja-aikaa ehdotetaan kuitenkin nykyistä lyhyemmäksi.
Tekijänoikeustyöryhmässä istuneen freelance-muusikon Hannu Oskalan mielestä teoksen käyttö uuden teoksen osana pitäisi olla luvallista 20–30 vuoden kuluttua sen ensijulkaisusta. Näin suoja-aika ei rajoittaisi uuden kulttuurin luomista.
”On kokonaisia taiteenlajeja, kuten remix-kulttuuri, joissa on kertakäyttöviihteen lisäksi myös uutta luovia kulttuurisia arvoja. Nousevalle Itä-Helsingin hiphop-lupaukselle pitää antaa oikeus sämpläta 70-luvun Finnhitsiä ilman, että jokaista pätkää varten pitäisi erikseen kysyä lupaa”, Oskala sanoo.
Hiidenmaa ei vastusta erilaisia suoja-aikoja eri käyttötarkoituksiin, mutta pitää 20 vuotta ”aika lyhyenä suoja-aikana uudelleenkäytöstä”. Lisäksi hän kysyy, pitääkö koko tekijänoikeuslaki säätää tietyn taiteenlajin yhden alakulttuurin mukaan.
Lisää aiheesta:
- Näin vihreät remontoisivat tekijänoikeudet (2.12.2010)
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









tekijänoikeudet
Jaa-a.
Kysymys tekijänoikeuksista on kyllä kinkkinen. Luulen, että ihmisen ikä kyllä riittää, ellei se ole lyhyt. Mikäli joku tekaisee tosi evergreenin teoksen, voi kyllä ajatella, että seuraavakin sukupolvi siitä jotain hyötyisi. Saavathan tekijän lapset perintöäkin, jos jotain jälkeen jää. Sen jälkeen taitaa asia olla skitsamma.
Tekijänoikeuksien remontti
No ei tuo varsinainen remontti ole. Kannattaako noin sekavan ehdotuksen ja laiskojen sämpläreiden nuoleskelun takia ajaa Rastimo ja muita luovia tekijöitä pois Puolueesta...
En kadu
Totean vain, että en kadu loikkaustani.
Keskustelu virkistää
70-vuoden suoja-aika kuoleman jälkeen tuntuu hieman kohtuuttomalta. Mieleeni pullahtaa automaattisesti patenttikikkailut, mitä harrastetaan suurten yritysten maailmassa. Varmaan 20 vuoden suoja-aika kuoleman jälkeen riittäisi.
Mitä tulee biisien pätkien käyttämiseen tai muiden kuva, video tai äänimateriaalin käyttöön, niin pientä selkiyttämisen paikkaa löytyy siltäkin puolelta.
Itseasiassa suoja-aikojen alentaminen harvemmin auttaa tekijöitä. Siitä on etua vain (suurille) julkaisijoille ja materiaalin uudelleen käyttäjille.
Hei Kaisa
Näin itsekin Teoston asiakkaana ja aktiivisena säveltäjänä/sovittajana/muusikkona en kyllä täysin ymmärrä mistä vihasi paperiamme kohtaan kumpuaa. Olethan lukenut sen? Huomasithan, että otimme esim. nettilatailuun selkeästi kielteisen kannan?
Mielestäni siinä onnistuttiin puolueen sisäiset erimielisyydet huomioonottaen tarjoamaan erittäin hyvä kompromissi uusien välineiden aiheuttamien haasteiden ja toisaalta "perinteisten tekijänoikeuksien" välille.
Mielestäni linjapaperimme, joka on tarkoituksellakin paikoin monitulkintainen, voi lukea mm. niin että taloudellinen korvausoikeus säilyy aivan nykyisellään. Elinikä + jotain -mallisena.
Sitten taas toisaalta kulttuurin ja teknologian murros aiheuttaa luonnollisesti muutoksia myös tekijänoikeuslainsäädäntöön ja tätä keskustelua on lähes pakko käydä myös meidän tekijöiden, halusimme sitä tai emme.
Itselleni, toisin kuin mm. piraateille, keskustelun lähtökohta täytyy olla kuitenkin vahvat tekijänoikeudet ja tekijä. Ei mitkään määrittelemättömät "kuluttajan oikeudet" tai "vapaa nettilatailu".
En koe olevani millään tavalla piraatti tai tekijänoikeusvastainen. Päin vastoin. (Tuon jutun toimittajalla oli hiukan outo kulma. Minä ja Pirjo Hiidenmaa olimme ymmärtääkseni lähes kaikesta samaa mieltä. Vastakohdaksi olisi ehkä kannattanut hakea vaikkapa Vinon edustajaa.)
Valitettavaa, että lähdit joukostamme ovet paukkuen. Sellaista se silloin tällöin ihmisten kesken on. Toivottavasti liennytys on mahdollista joskus. Ehkäpä tapaamme jälleen jossain tekijänoikeuskeskustelun tiimoilta.
Ei mekään kaduta
Totean vaan, että mekään emme kadu sitä, että Kaisa loikkasi.
Kirjoita uusi kommentti