Vihreät haluavat viisumivapauden Venäjän kanssa
Vihreät on huolissaan Suomen suhteista isoon itänaapuriinsa. EU:n ja presidentin tasolla kulkevat yhteydet eivät riitä edistämään kaikkia tarjolla olevia taloudellisia ja kulttuurisia mahdollisuuksia.
"Venäläisnuoret haluavat matkustaa ja nähdä maailmaa. Olisi sekä Eurooppaa että Venäjää hyödyttävää, jos he haluaisivat tutustua Eurooppaan sen sijaan, että suuntaavat Yhdysvaltoihin. Viisumivapaus edistäisi tätä", puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki sanoo.
Viisumivapaus on vihreiden Venäjän-politiikan keskeinen tavoite. Vihreiden mielestä Suomen kannattaisi tulevalla hallituskaudella panostaa myös nykyistä enemmän kansalaisjärjestöjen lähialueyhteistyöhön.
Sinnemäen mukaan Venäjä on myös taloudellisesti monille suomalaisille yrityksille menestymisen edellytys. Etenkin energiatehokkuushankkeissa Suomella on paljon mahdollisuuksia.
Sinnemäki otti kantaa myös hallituksen väännössä olevaan koulujen tuntijakouudistukseen sanomalla, että parempi ja laajempi venäjän kielitaito auttaisi sukeltamaan myös venäläiseen kulttuuriin ja helpottaisi ruohonjuuritason yhteistyötä.
Kansanedustaja ja ulkoasianvaliokunnan jäsen Pekka Haavisto muistutti toimittajalounaalla, että mikään EU-maa ei jätä Venäjä-suhteitaan vain EU:n yhteisen ulkopolitiikan varaan. Ranska ja Saksa ovat aktivoituneet suorissa suhteissa, samoin Yhdysvallat.
Haavisto kysyy myös Venäjä-tutkimuksen tason perään.
"Suomi kehuskelee osaamisellaan, mutta miksi kansainvälisissä tieteellisissä julkaisuissa on nin harvoin suomalaisten Venäjä-osaajien artikkeleita? Onko Venäjä-tutkimuksemme jäänyt liikaa kiinni menneisyyteen?"
- 487 ääliötä ja populistia (24.5.2012)
- :-) (24.5.2012)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (23.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Tää maistuu ihan kalastelulle (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Jotain takaisinkin
Mitä venäläisiltä pyydetään vastalahjaksi? Jotakin sentään, kaiketi?
Venäjältä ei kyllä ulkomaille matkusta kuin hyvinvoiva porukka, suurin osa kansasta taitaa edelleen pohdiskella mistä saisi ainekset huomiseen kaalipataan.
Kannattaa tarkasti harkita
Liike-elämän kannalta vapaa liikkuminen on luonnollisesti hyvä asia. Kuitenkin on syytä muistaa viisumivapauden toinen puoli. Venäjää hyvin tuntevien mukaan viisumivapauden seurauksena Suomeen tulisi sellaista porukkaa joka saisi esim. itä-euroopasta Suomeen tulevat rötöstelijät ja kaupustelijat näyttämään pyhäkoulupojilta.
Itse en mielellään myisi suomalaisten turvallisuutta liike-elämän etujen takia.
Venäjää sopivasti Suomeen
Kannatan vakavaa harkintaa ennen viisumivapauden myöntämistä. Tällä hetkellä itänaapuriemme vilkastunut asiointi näkyy jo muutenkin kuin positiivisena rahavirtana Suomen taloutta pönkittäen, ja kuten aiempi kommentoija sanoi, tulee negatiivisia vaikutuksia vain lisää. Täytyy olla vaihtoehto Suomen myymiselle venäläisille, johon suuntaan Kaakkois-Suomessa ollaan jo menty. Miten se on näkynyt ja kuulunut ja missä tuntunut itse Anni Sinnemäelle, siitä olen valmis kuulemaan.
Harkitsematon esitys vihreiltä
Vihreillä näyttää olevan hyvin ruusuinen kuva Venäjästä. Venäläisnuorista fiksuimmilla saattaa olla paljonkin haluja matkustaa ulkomaille, muttei välttämättä rahaa matkustaa. Uusrikkaat ja vaurastunut keskiluokka saa hankittua viisuminsa nytkin. Liike-elämässä toimijoilla on taas pitkäaikaiset viisumit käytössään. Viisumivapaus hyödyttäisi lähinnä rikollisia - molemmin puolin rajaa. Venäjän opiskelu puolestaan vaatii valtavasti panostusta, ja "kielipäätä". Jos suomalainen haluaa peruskielitaidon haltuunsa, on hänen varauduttava opiskelemaan intensiivisesti ja pitkään - esim. lukion lyhyt venäjä riittää lähinnä alkeelliseen höpöttelyyn.
Kirjoita uusi kommentti