Vihreät katkeria Espoon johtajavalinnasta: ”Hälytyskellojen olisi pitänyt soida”

26.10.2010

Espoon kaupunginhallitus päätti eilen maanantaina esittää liiketoimintajohtajaksi diplomi-insinööri Annukka Lehtosta. Lopullisen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto.

Päätös kuohuttaa vihreitä, joiden mukaan kaupungin ylimpien virkojen jakamisesta poliittisin perustein sovittiin alustavasti jo vuosina 2005–2006.

”Asiaan palattiin talvella 2009–2010, jolloin todettiin, että suurin valtuustoryhmä kokoomus valitsee ehdokkaansa kaupunginjohtajaksi ja vihreä valtuustoryhmä valitsee parhaaksi katsomansa ehdokkaan liiketoimintajohtajaksi”, sanoo neuvotteluihin osallistunut Sirpa Hertell.

Hänen mukaansa vihreät halusivat jo neljä vuotta sitten tulla sopimuksen kanssa julkisuuteen, mutta muut neuvottelukumppanit halusivat odottaa asiasta kertomisen kanssa siihen asti, että kaupungin johdossa tulisi muutoksia.

”Tuossa kohtaa hälytyskellojen olisi pitänyt soida. En tiedä oliko jo alun perinkin tarkoitus tehdä höpöhöpö-sopimus, kuten kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja sopimusta Länsiväylässä kutsui”, Hertell sanoo.

”Tästä olemme oppineet, ettei salailuvaatimuksiin saa taipua, vaan jatkossa kaikki sopimukset kannattaa julkistaa heti äänestäjien arvioitavaksi.”

ja jos kaikki olisi mennyt putkeen

Tiikeri | 26.10.2010 16:34

vihreiden (kin ) osalta ei salailusta olisi tarvinnut luopua ?

eläköön läpinäkyvyys ! kaikilla hallinnon tasoilla - vai mitä ?

Pätevyys

Sumu | 26.10.2010 16:48

Eikös ole jo muutamia vuosia ole ollut puhetta, ettei puoluekannalla saa olla väliä virkamiehiä nimitettäessä vaan pätevin ehdokas pitää valita. Vai onko korvessa erilaiset säännöt?

Mikäli johtajanimitys olisi

Hmmm... | 27.10.2010 1:49

Mikäli johtajanimitys olisi mennyt vihreiden mielen mukaan, se olisi ollut juuri sitä nuhjuista kabinettikähmintää jota vihreät (muka) ponnekkaasti vastustavat.
Suoraselkäistä toimintaa kok/sdp-akselilta.

Apinoita koijattiin, hyvä

Nimetön | 27.10.2010 18:40

Apinoita koijattiin, hyvä hyvä!

Perinteet kunniaan

Ekohippi | 11.12.2010 14:20

Virheä liitto vastusti ennenvanhaan poliittisia virkanimityksiä ja salaisia sopimuksia. Älkää antako vallan korruptoida puoluetta, vaikka helppoahan vallanpitäjiä on moittia, kun itse ei päätä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.