Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreiden jäsenille iso valta valita ehdokkaita Varsinais-Suomessa

6.8.2014 11.55

Jukka Vahti

Varsinais-Suomen vihreät valitsee osan piirin eduskuntavaaliehdokkaista sitovalla jäsenäänestyksellä.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun vihreiden piirijärjestö järjestää sitovan jäsenäänestyksen eduskuntavaaliehdokkaista. Neuvoa-antavia äänestyksiä on järjestetty ennenkin, kuten Helsingissä alkukesästä.

Jäsenäänestyksessä on mukana 27 ehdokasehdokasta, joista yhdeksän eniten ääniä saanutta valitaan eduskuntavaaliehdokkaiksi. Neljästä seuraavasta piiri voi kokouksessaan päättää vaihtaa osan tai kaikki.

Vihreiden Varsinais-Suomen piiri on ennestään nimennyt ehdokkaaksi puolueen puheenjohtajan, ympäristöministeri Ville Niinistön.

Ehdokasvaaleissa pääsevät äänestämään kaikki Varsinais-Suomessa asuvat, jotka liittyvät vihreiden jäseniksi elokuun loppuun mennessä. Piirin puheenjohtajan Monika Antikaisen mukaan jäsenhankinta onkin yksi äänestyksen tavoitteista.

Varsinais-Suomen piiristä valitaan kaikkiaan 17 vihreää eduskuntavaaliehdokasta.




Viite