Vihreiden kritiikki yltyy: Myös kehyrahat budjetissa hallitusohjelman vastaisesti

23.8.2011

Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr) suomii valtiovarainministeriön eilen maanantaina julkaisemaa budjettiesitystä.

”Hallitusohjelmassa selkeästi todetaan, että Suomi tavoittelee kehitysyhteistyömäärärahojen tasaista kasvua kohti 0,7 prosenttia bruttokansantulosta”, Hautala toteaa ulkoministeriön tiedotteessa.

VM:n esityksessä kehitysyhteistyön määrärahat jäädytettäisiin ensi vuonna tämän vuoden tasolle. Tämä tarkoittaisi, että bruttokansantulon kasvaessa kehitysavuun osuus siitä pienenisi.

”Valtiovarainministeriön ehdottama suunta olisi erittäin haitallinen Suomen kansainvälisen uskottavuudenkin kannalta. Kuinka voimme vaatia muita pitämään sitoumuksensa, jos emme itse pysy omissamme?”, Hautala kysyy.

Hän muistuttaa myös, että vaikka kehitysyhteistyön ensisijainen tavoite on köyhyyden vähentäminen, heijastuvat sen vaikutukset maailmantalouden vakautena ja turvallisuutena.

Aina voi erota hallituksesta

realisti | 23.08.2011 15:35

Jos kansalaisilta aletaan kiristää vyötä ja pääministeri on sumussa, peloissaan ja ties mitä kansantalouden osalta, ei ole oikea hetki toitottaa kehitysyhteistyörahoista, varsinkin kun niiden on todettu menevän pääsääntöisesti ns kankkulan kaivoon.

Jo riittää, ulos hallituksesta

Äänestinkö väärin? | 23.08.2011 18:10

Eikö riitä jo tämä kaksilla rattailla ajelu, jota vihreät harrastivat edellisessä hallituksessa (mm. ydinvoima). Hallituksessa joko ollaan tai sitten mennään oppositioon arvostelemaan julkisesti.

Hölmöä?

Liberal | 23.08.2011 18:22

En ymmärrä etteivät Vihreät oikein usko vieläkään vaikka se on todistettu ja todistettu ettei rahoilla ole saatu mitään aikaan, että ne ovat pakollisia.

Jos haluttaisiin oikeasti maanosaan jotain tulosta, niin mentäisiin paikan päälle ja ostettaisiin yrityksiä, poliitikkoja ja laitettaisiin asiat kuntoon sen jälkeen voitaisiin sitten lähteä menemään jos siltä tuntuu.

Rahan lähettäminen jotta johtajien Sveitsin tilit kasvavat on täysin käsittämätöntä. Tätä ei saa sanoa ääneen kun se on rasismia, mutta mitäs Vihreätkin lukisivat muutaman "rasistisen" kirjan ja tutkimuksen.

Turhaa narinaa

Säästäjä | 23.08.2011 18:30

Vihreät haluavat ajaa Suomenkin Kreikan tielle eli kaikki vain sileeksi maksoi mitä maksoi.

Olisi jo aika laittaa omat talousasiamme kuntoon, ettei meitä odota vielä pahempi kohtalo.

Ei pitäisi olla liian vaikeaa vihreillekin ymmärtää.

Kaikki on suhteellista

Frank | 24.08.2011 1:09

Saksa on on antanut täsmälleen samat lupaukset kuin Suomi suhteessa kehy-apuun. Viime vuonna Saksa antoi 0,37% / BKT. Vaadin että Suomi (0,58% / BKT) etenee kohti Saksan esimerkkiä!

Kehitysyhteistyömäärärahojen

Ruohonjuurivihreä | 24.08.2011 9:19

Kehitysyhteistyömäärärahojen tason ei pitäisi olla itseisarvo. Tärkeintä on se mitä saadaan aikaan.

On jotenkin kornia että nimenomaan vihreät ovat hirttäytyneet excel-tiedostoissa näkyviin rahasummiin.

Tarpeeton rahan tuhlaaminen ei todellakaan ole menestyksen mittari!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.