Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Anni Sinnemäki.
Uusi Suomi. Anni Sinnemäki korosti lauantaina, että tuloerojen kasvu on pidettävä kurissa.Lasse Leipola

Uusi Suomi. Anni Sinnemäki korosti lauantaina, että tuloerojen kasvu on pidettävä kurissa.

Vihreiden uusi Suomi alkaa hahmottua

7.2.2011 7.00

Lasse Leipola

Vihreiden ajatus uudesta Suomesta esiteltiin lauantaina puolueen kenttäväelle.

"Seuraavat vaalit ovat linjavaalit. Niissä päätetään, mitä tapahtuu sille vanhalle poliittiselle kulttuurille, jota vastaan vihreät ovat aina taistelleet", puoluesihteeri Panu Laturi sanoi vihreiden puheenjohtajapäivien avauspuheenvuorossa.

Hän nosti esimerkeiksi viime viikon tapahtumia kuten epäselvyyden Ilkka Kanervan syntymäpäivien rahoituksesta, Wikileaks-tiedot Paavo Lipposen toimista sekä perussuomalaisten ilmasto-ohjelman, joka paljastui Metalliliiton tekemäksi.

Samalla linjalla jatkoi myös puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

"Viime aikoina monet ovat haikailleet taaksepäin, ehkä sellaiseen Suomeen, jota ei ole koskaan ollutkaan. Me haluamme eteenpäin. Me emme halua konservatiivista umpimieli-Suomea", Sinnemäki sanoi.

Hänen mukaansa taloudellinen tasa-arvo on vihreille yksi tärkeimmistä vaaliteemoista.

"Emme aja sitä siksi, että vastustaisimme varakkaita vaan siksi että tasa-arvoiset tulot näyttävät tutkimusten perusteella johtavan yhteiskuntaan, jossa kansalaiset luottavat toisiinsa", Sinnemäki sanoi.

Uusi Suomi -kampanjaa esiteltiin avauspuheenvuorojen jälkeen neljästä näkökulmasta. Jo toissaviikolla vihreät esitteli julkisuudessa omaa investointiohjelmaansa, johon kuuluu rataverkoston parantaminen valtion omistusosuuksia myymällä. Tässä lauantaina kuultuja tavoitteita.

Puheenvuoroja uudesta Suomesta

Talous (Ville Niinistö)

  • Nykyinen talousjärjestelmä ei vastaa vihreiden oikeustajua ja vihreät haluavat korjata sen.

  • Vihreät on ainoa puolue Suomessa, joka ymmärtää uutta taloutta, kuten pätkätöitä

  • Eri alojen innovaatioita on tuettava. Angry Birds -peli esimerkkinä aineettomasta luovasta työstä, jonka tuloksia myydään valtavalla volyymilla.

Suvaisevaisuus (Oras Tynkkynen)

  • Suvaitsevaisuus ei siis ole vain homojen hommaa, vaan se koskettaa meitä kaikkia.
  • Jokainen kuuluu johonkin vähemmistöön tai voi yllättäen joutua johonkin vähemmistöön. Esimerkiksi onnettomuudessa vammautuva voi yllättäen joutua kohtaamaan esteettömyyden merkityksen.

Ympäristö (Mari Puoskari)

  • Tavoitteena ilmastolaki pian ja hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä.
  • Vihreä talous tuo työpaikkoja.
  • Ympäristöministeriötä halutaan vahvistaa siirtämällä sinne energia-asiat työ- ja elinkeinoministeriöstä ja metsien suojelu maa- ja metsätalousministeriöstä.
  • Pohdittava myös maa- ja metsätalousministeriön ristiriitaista roolia. Nyt sen vastuulla sekä eläinsuojelu etä eläintalouden kehittäminen.

Tulevaisuus (Jyrki Kasvi)

  • Suomesta tulossa maailman suurin hoitokoti. Pitääkö kohta kouluttaa joka toinen nuori koulutettava hoiva-alalle?
  • Lisää työvoimaa pidentämällä työuria alusta, lopusta ja välistä. Lisäksi saatava nuorempia ensisynnyttäjiä ja parempaa kotoutusta.

vihreät  eduskuntavaalit 




Viite