Vihreiltä jäi ydinvoimarahat saamatta
Vihreiden huhtikuussa pitämään eurovaaliseminaariin kutsuttiin useita ydinvoimateollisuuden edustajia, mutta niin Fortum, TVO kuin Fennovoimakin jättivät tilaisuuteensa käyttämättä.
Voimahahmo. Tuomas Rantanen kertoo lähetelleensä seminaarikutsuja kokeeksi ”vähän joka puolelle”.
Kuva: Mikael AhlforsKutsuista vastannut Voima-lehden toimitusjohtaja ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen kertoo lähettäneensä yhteensä noin parisataa kutsua.
”Kokeeksi tyrkkäilin kutsuja vähän joka puolelle”, Rantanen sanoo.
Hänen mukaansa kutsulistalla olivat muun muassa kaikki työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, liikenteeseen liittyviä yrityksiä sekä energiapolitiikan ja tietotekniikan yrityksiä ja järjestöjä.
”Energiayrityksille panin saatteeksi, että Suomen vihreillä on vaikutusvaltaa europarlamenttiryhmässään ja Euroopan vihreillä taas energiayhtiöille tärkeissä asioissa, joten kannattaa tulla kuulemaan mitä vihreät vallallaan aikovat tehdä”, Rantanen sanoo.
Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi sanoo, että teollisuudenaloista ase- ja pornoteollisuus on rajattu puolueen kutsulistojen ulkopuolelle.
Vihreät järjestivät eurovaaliseminaarinsa huhtikuun lopulla Sokos Hotelli Presidentissä Helsingissä. Tilaisuudessa puhui nimekäs nelikko Heidi Hautala, Satu Hassi, Osmo Soininvaara ja Jyrki Kasvi.
Seminaariin myytiin 21 lippua, joista kertyi yhteensä 18 700 euroa. Yksittäisen lipun hinta oli 850 euroa. Kaksi lippua ostaneet saivat alennusta.
Paikalla oli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen sekä muutaman yrityksen edustajia. Kaksi lippua seminaariin ostivat Finanssialan keskusliitto ja Rakennusteollisuus.
Valtion tien- ja maanrakennusyhtiön Destian vt. toimitusjohtaja Hannu Kulju perusteli tiistaina Helsingin Sanomissa yhtiön osallistumista tiettyihin vaaliseminaareihin sillä, että yrityksen edustajien on hyvä tietää, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Destia ei osallistunut vihreiden seminaariin.
Rantanen toteaa, että jos firmoissa suhtauduttaisiin puolueiden seminaareihin ensi sijassa koulutuksen näkökulmasta, olisi sisällöllisesti perustellumpaa tulla vihreiden seminaariin kuin kokoomuksen vastaavaan, kriittisistä näkökulmista kun yleensä oppii enemmän kuin myötäilystä.
”Vaaliseminaarien kohdalla on yleensä jeesustelua puhua koulutuksellisista tarpeista. Kyllä tukeminen on usein päätarkoitus”, Rantanen sanoo.
Hän on tyytyväinen, että vain yksi jätti esteen takia käytämättä lippunsa vihreiden eurovaaliseminaariin.
”Osallistumisaste paljastaa varmasti paljon siitä, miten paljon maksajat oikeasti seminaarien sisältöä arvostavat.”
Nämä osallistuivat
Vihreiden huhtikuiseen eurovaaliseminaariin osallistuivat Akava, JHL, OAJ, PAM, SAK, STTK, Toimihenkilöunioni, MTK, Eläketurvakeskus, Energiateollisuus, Finanssialan keskusliitto, Rakennusteollisuus, Suomen varustamot, Hill and Knowlton, HOK, JKL Oy, Microsoft, Stora Enso ja Vattenfall.
Lisää aiheesta:
- "Patria ei tukenut vihreitä" (10.8.2009)
- Armeijan suuruus (2.9.2010)
- Asennevammako? (2.9.2010)
- Uutisen kirjoittajalle (2.9.2010)
- Kirjoittaja kirjoittaa kai (2.9.2010)
- Navi säästää vielä enemmän (2.9.2010)
- Kortit käyttämättä (2.9.2010)
- seniorikultamitaliuimari (2.9.2010)
- fuksista nobelistiksi (1.9.2010)
- Mies hoitaa lapsia vaikka (1.9.2010)
- vihreä liike ja vanhukset (1.9.2010)
- Outoa? (31.8.2010)
- Ei pienempää pahaa ole (31.8.2010)
- Mihin toimenpiteisiin Vihreät aikovat ryhtyä (31.8.2010)
- Ansioero ei ole palkkaero (31.8.2010)
- Viitteet? (31.8.2010)
- Anarkiaa (31.8.2010)
- Saksassa 20 000 megawattia (30.8.2010)
- Kannattaisi rakentaa (30.8.2010)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.9.2010)(27 kommenttia)
- Kuluttaja kääntää selkänsä GM:lle (31.8.2010)(1 kommentti)
- Vihreät & pakkoruotsi (31.8.2010)(62 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (27.8.2010)(32 kommenttia)
- Ydinvoimasta (27.8.2010)(1 kommentti)
- Pakkoruotsi (12.8.2010)(78 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (9.8.2010)(32 kommenttia)
- Reilu kauppa (9.8.2010)(8 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (4.8.2010)(4 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (3.8.2010)(73 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)


















Osallistujat ja lipun ostaneet?
Voisiko vielä saada tarkennuksen, että osallistuivatko kaikki luetellut todella seminaariin vai ostivatko vain lipun?
Muuten, matematiikka ei
Muuten, matematiikka ei mitenkään täsmää tuossa seminaarikustannuksissa. 18700/21=890,476 euroa. Jos kahden lippu on ollut alennettu, niin sitten vieläkin korkeampi hinta täytyy seminaarilipulla olla.
Esimerkiksi lippujen hinta on ollut 19 henkilön osalta 900 ja kahden muun osalta 800, niin sitten tuo täsmää.
Kirjoita uusi kommentti