Ville Niinistö Kauppalehdelle: Suomeen mahtuu lisää kaivoksia

23.11.2011

Suomeen sopii vielä lisää kaivosteollisuutta, arvioi ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) Kauppalehden haastattelussa keskiviikkona.

Kaivokset kuntoon. Ville Niinistön mielestä ympäristön huomioiminen ei voi olla kaivosyrityksille pelkkä imagotemppu.

Niinistön mukaan edellytyksenä on kuitenkin se, että kaivosfirmat hoitavat ympäristöasiat kunnolla. Niinistö kehottaakin kaivosteollisuutta osoittamaan, että se ottaa vakavasti omat lupauksensa ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuudesta.

"Silloin pitää vastata omaan huutoonsa. Se ei voi olla pelkkää imagopuhetta", Niinistö sanoo haastattelussa.

Suunnitteilla on useita suuria kaivoshankkeita. Niinistön mukaan näiden onnistumisen kannalta on ratkaisevan tärkeää, että ympäristövaikutusten arvioinnit ovat onnistuneita ja paikkansapitäviä.

"Se vaatii varmistuksen, että meillä on Ely-keskuksissa riittävästi resursseja. Tulemme käymään työ- ja elinkeinoministeriön kanssa keskusteluja resurssien vahvistamisesta."

Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmia puivalle Kainuun Ely-keskukselle Niinistö toivoo työrauhaa. Hän myös puolustaa virkamiehiä, jotka ovat joutuneet julkisuudessa tulilinjalle kaivoksen lepsusta valvonnasta epäiltynä.

"Ely-keskuksessa ja aluehallintovirastossa on alusta saakka kiinnitetty oikeisiin asioihin huomiota", Niinistö sanoo Kauppalehdelle.

ympäristötaidot ja politiikka

eero perunka | 24.11.2011 14:34

Hyvä herra ministeri Niinistö(nuorempi)!
Minä ihmettelen, että te vastakkoin Talvivaaran katastrofialueella vierailleena otatte kannan: "Suomeen mahtuu vielä lisää kaivoksia". Kuten tunnettua edeltäjänne osallistui tähän kaivostoiminnan tukemiseen aivan omalla henkilökohtaisella varallisuudellaan ja arvovallaan. Tuon aktiivisen toiminnan seuraukset ovat nyt Kainuussä nähtävissä. Nikkelikaivoisten tavanomaisia ympäritöhaittoja ja riskejä ei otettu lainkaan huomioon, tai ne peitettiin niiltä ihmisiltä jotka joutuvat kantamaan seuraukset näiden tyhjästä nousseiden vuoriteollisuuskapitalistien tekosista. Lapin pääkaupunkia Rovaniemeä piirittävät tällä hetkellä ulkomaisten kaivosyhtiöiden tutkimusvaraukset. Kantanne uraanikaivossuunnitelmiin ei näytä selkiintyvän, vaikka tietoa tämän toiminnan vaarallisuudesta maailmalla kyllä olisi. Pohjoisen ihmisille niin kuin Kainuunkin, luonto on jokapäiväisen olemisen elämisen tärkein tekijä. Täällä on vähemmän bussivuorohuolia, koska bussivuoroja ei ole. Lappi on alueena ehkä tunnetumpi kuin Suomi, ja sen imago on hyvin luontokeskeinen. Onkin ilmeistä, että entistä voimakkaampi paikallinen puuttuminen kaivosyhtiöiden toimintaan täällä jossa tämä haitallinen toimintakin tapaahtuu on ainoa keino ympäristönsuojelussa. Samaan aikaa te herra ministeri voitte keskittyä enemmänkin tähän lobbauspuoleen, mutta mieluimmin tietysti ympäristönsuojelullisissa kysymyksissä.

eero perunka, Lappilaiset uraanivoimaa vastaan ry:n puheenjohtaja

TUKES hääräilee ja määräilee

Jari Huhtala | 25.11.2011 18:39

Kaivosteollisuus on Työ- ja elinkeinoministeriön alaisen TUKES:n hellässä hoivassa, joten voit arvata, mistä paine tulee. Ympäristöministeri on heikoin lenkki.
Sama tilanne kuin kaivannaissa, on kemikaaleissa. Juuri sen vuoksi meno on niin hulvatonta: bisnes ratkaisee, ei ympäristönsuojelu. TUKESin objektiivisuuteen ei usko erkkikään.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.