Ydinvoimalobbarien loppukiri alkaa

Ydinvoiman lisärakentaminen on monelle kansanedustajalle uran vaikein päätös, mutta he eivät joudu tekemään sitä yksin.

Ydinvoiman puolesta tai sitä vastaan puhuvat lobbarit nimittäin neuvovat kansanedustajia asiassa mielellään.
He järjestävät aamiaistapaamisia, vievät kansanedustajia lounaille ja antavat tietoa niin paljon kuin ehtivät.

Esimerkiksi Fennovoima kertoo kestittäneensä yli puolet kansanedustajista.

Keskustalainen varapuhemies Seppo Kääriäinen on todistanut ydinvoimalobbauksia kansanedustajan näkökulmasta myös vuosina 1993 ja 2002. Tämä kevät on hänen mukaansa ollut vielä suhteellisen rauhallinen.

"Kontakteja on kyllä ollut puolin ja toisin, mutta jopa yllättävänkin vähäistä on ollut."

Kansanedustajiin kohdistettu lobbaaminen käynnistynee toden teolla, kun hallitus antaa oman esityksensä asiasta pääsiäisen tienoilla.

Tähän asti varapuhemiehen huoneen ruskeita nahkakalusteita ovat kuluttaneet enemmän ydinvoiman vastustajat kuin yhtiöiden edustajat.

Aiempien kokemusten perusteella rapa roiskuu lobatessa herkästi.

"Olen varma, että vuonna 1993 ydinvoimayhtiöiden lobbaus oli niin päällekäyvää ja röyhkeää, että se käänsi ihmisten mielipiteitä ydinvoimaa vastaan. Minua ei ole yritetty käännyttää rahalla, mutta ylipäätään se toiminta oli kertakaikkisen tympeää", Kääriäinen sanoo.

Hänen mukaansa tällä kertaa asiaa saatetaan pitää jo niin selvänä, että jännitteitä syntyy lähinnä uusien yksiköiden lukumäärästä.

"Poliittinen lataus on vähentynyt aiempiin kertoihin verrattuna."

Sdp:n kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson pitää lobbaajien työtä hyödyllisenä.

"Näen lobbauksen tiedonkeruuna. Suomessa toiminta on hyvin asiallista. Kun näitä materiaaleja sitten vertaa, syntyy toivottavasti kattava kuva."

Toiveita toki esitetään kansanedustajille muulloinkin kuin ydinvoimaäänestysten liepeillä. Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo sanoo kokeneensa myös vähättelyä isojen yhtiöiden suunnalta puhuessaan esimerkiksi uusiutuvien energioiden syöttötariffista.

"Minulle on sanottu, että turhaan te niitä maksatte. Kukaan ei ole varsinaisesti pakottanut mihinkään, mutta sellaisia ´haluatteko että Suomi menestyy´ -puheita on."

Alatalo sanoo olevansa "pitkin hampain" hyväksymässä yhden ydinvoimalaluvan, ja sen hän myöntäisi pohjoiseen rakentavalle Fennovoimalle. Kääriäinen ja Guzenina-Richardson paljastavat kantansa vasta eduskunnan äänestyksessä.

Sen Kääriäinen kuitenkin sanoo suoraan, että vuoden 1993 päätös kaihertaa. Jo 1970-luvulla ydinvoiman vastustajaksi ilmoittautunut mies päätti tuolloin yllättäen painaa jaa-nappia ydinvoimalle.

"Uskottelin itselleni toimivani yhteiskunnan kokonaisedun kannalta oikein, mutta kyllä sisällä tuiversi. Poikamme Otto syntyi samana päivänä kun Ternobylissa räjähti, joten asia on siksikin jäänyt mieleen", Kääriäinen sanoo.

Guzenina-Richardson korostaa kokonaiskuvan hahmottamisen tärkeyttä.

"Teen oman päätökseni myös tavallisena kansalaisena ja kymmenvuotiaan pojan äitinä, joka elää eduskunnan päättämässä maailmassa."