Yliopiston kapinakokous täytti salin äärimmilleen
Helsingin yliopistolla tänään torstaina järjestetty opiskelijoiden ja henkilökunnan yleiskokous keräsi järjestäjien mukaan yli 500 osallistujaa. Kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet Porthanian saliin seuraamaan keskustelua.
Nimi alle. Yliopistolaisten yleiskokous keräsi satoja osallistujia.
Kuva: Kukka Ranta”Salissa on pidetty hyvin intohimoisia puheenvuoroja ja ihmiset ovat innolla ilmoittautuneet työryhmiin”, Ilpo Puhakka Opiskelijatoiminta-verkostosta kertoo.
Hänen mukaansa toimintamuotoja aletaan suunnitella tänään muodostetuissa työryhmissä. Yhtenä vaihtoehtona Puhakka mainitsee yliopistolaisten lakon.
”Puhetta on ollut muun muassa koetilaisuuksien estämisestä”, Puhakka sanoo.
Sen lisäksi on tarkoitus järjestää mielenosoitus ja kerätä nimiä adressiin.
Puhakka muistuttaa, että uudistusta vastustavat opiskelijoiden lisäksi myös monet yliopiston työntekijät.
Toiminta aiotaan saada näkyvästi käyntiin ennen kuin eduskunta käsittelee asiaa helmikuussa.
Vanhalla ylioppilastalolla järjestetään ensi viikon tiistaina tilaisuus, jossa ovat kuultavana Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhelmsson, kansleri Ilkka Niiniluoto ja kehitysjohtaja Ulla Mansikkamäki.
Yliopistouudistuksen vastustajat pelkäävät, että yliopistolain uudistaminen vie yliopistojen autonomian.
Erityistä huolta aiheuttaa elinkeinoelämän vallan lisääntyminen yliopistojen hallituksissa, minkä seurauksena tieteellisen tutkimuksen pelätään kaupallistuvan ja tieteenalojen arvostuksen määräytyvän taloudellisin perustein.
Lisää aiheesta:
- Kuusen vihertämisestä (29.7.2010)
- "Pidä huolta, että saat riittävästi --" (29.7.2010)
- "Valitettavasti Anni (29.7.2010)
- Hyvin onnistuivat! (29.7.2010)
- Tuskin tästä mitään tulee (29.7.2010)
- Koskee muutakin Etelä-Eurooppaa (29.7.2010)
- Kiitoksia vastauksistasi (28.7.2010)
- Vehnämaito (27.7.2010)
- Oikean ruoan puolesta (27.7.2010)
- Hinta! (27.7.2010)
- Suomalaiset ekopankit? (26.7.2010)
- Myös Vakka-Suomen Panimo tekee luomuolutta! (26.7.2010)
- Riista (26.7.2010)
- Kunnollinen ravinto vähentää (26.7.2010)
- Puutaheinää (26.7.2010)
- Ehkä (26.7.2010)
- viime vuonna (26.7.2010)
- tiedostava laji? (25.7.2010)
- Mitäs jos tulisit itse (24.7.2010)
- Faktat on jo (24.7.2010)
- Pakkoruotsi (29.7.2010)(76 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (29.7.2010)(20 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (28.7.2010)(72 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (26.7.2010)(3 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)
- (20 kommenttia)
- Kiinnostaako luonnonsuojelu enää ketään? (9.6.2010)(26 kommenttia)
- Kompostointi ja metaanipäästöt (7.6.2010)(7 kommenttia)
- Talvivaarasta täysi ydinlaitos ? (7.6.2010)
- Britanniassa on tänään tehty historiaa!! (31.5.2010)(4 kommenttia)
- Putkiremontti (26.5.2010)(39 kommenttia)


















Antaa mennä
Bussikuskien lakko ilmenee liikenteen kaaoksena. Roskakuskien lakko ilmenee kertyvän roskavuoren hajuhaittoina.
Tarkalleen miten sosiologian tiedekunnan lakko ilmenisi kansalaisille ?
Eräässä paikassa tapahtuu asioita
Hienoa että viritellään opiskelijatoimintaa mutta kovasti on negatiivinen vire tässä toiminnassa. Kun teekkarit ovat keränneet rahaa hyvälle asialle niin yliopistolla aiotaan estää koetilaisuuksia ja järjestää mielenosoitus.
Ilmeisesti jotain uudistusta on myös tarkoitus vastustaa, mutta mitä ja miksi? Onko kyse Aalto-yliopistosta?
Eräässä paikassa tapahtuu asioita
Kiitos päivityksestä, nyt on jotain hajua protestoinnin syistä.
Alkuperäisestä jutusta, jonka kirjoittaja ilmeisesti oletti että kaikki vihreän langan lukijat ovat perillä HY:n kulloisistakin kuohunnan aiheista, tuli elävästi mieleen kun taannoin erään lehden urheiluosastolla kerrottiin että Etelä-Korea sai järjestettäväkseen MM-kisat. Laji vain unohtui mainita.
Kirjoita uusi kommentti