Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ympäristöjärjestöiltä tyly tuomio karppaajille

20.4.2012 9.28

Lasse Leipola

Ympäristöjärjestöt muistuttavat, että niin sanottu karppaaminen kuormittaa ympäristöä. Suomen luonnonsuojeluliitto ja Luonto-Liitto toivovat, että myös tämä näkökohta huomioidaan, kun erilaisista ruokavalioista käydään julkista keskustelua.

Karppauksessa korvataan hiilihydraattipitoisia elintarvikkeita proteiineilla, kuten lihalla ja maitotuotteilla, sekä rasvalla ja kasviksilla.

”Ilmaston ja ympäristön kannalta eläintuotteiden kulutuksen kasvu on huolestuttavaa. Päästöjen lisäksi se vaatii myös enemmän peltopinta-alaa. Ympäristön kuormittaminen karppaamalla on myös oikeudenmukaisuuskysymys - nopeammin lämpenevä ilmasto ja rehuviljelemistä täyttyvät pellot haittaavat eniten kehitysmaiden köyhiä”, sanoo Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius järjestöjen tiedotteessa.

Niiden mukaan ympäristön kannalta paras ruokavalio sisältää vuodenajan mukaisesti juureksia, perunaa ja palkokasveja, metsien antimia sekä Suomessa avomaakautena kasvatettuja vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Näiden elintarvikkeiden lisäämistä suomalaisessa ruuan kulutuksessa puoltavat myös terveyssuositukset.

Järjestöt muistuttavat, että myös proteiinin käyttöä ruokavaliossa voi lisätä ympäristöä kohtuuttomasti rasittamatta. Esimerkiksi soijan ja tofun ympäristöjalanjäljet tuotannon, kuljetuksen ja käytön huomioon ottaen ovat huomattavasti lihaa pienemmät.

ilmastonmuutos  ruoka 




Viite