Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Vaaleihin kirkkailla kannoilla

23.10.2014

Tuija Brax

Käyttäjän Tuija Brax kuva
Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja.

Olen sparrannut muutamia eduskuntavaaliehdokkaita viime aikoina. Eteeni on tullut kysymys, missä asioissa vihreiden kanta on vuosien varrella muuttunut, missä pysynyt ja missä heilahdellut miten milloinkin. Missä asioissa meidän voimassaoleva kantamme on tunnettu, missä ei? Jos kantaa ei ole tunnettu, onko se voinut olla meidän omaa syytämme?

Esiin on noussut alkuaikojen jyrkkä talouskasvun vastustus, joka on – hyvä niin – muuttunut kasvun laadullisiin elementteihin keskittyväksi analyysiksi. Cleantechin tuoma kasvu ja vauraus ovat tavoiteltavia asioita, kivihiilen lisäkäyttö ei.

Vaikka emme ole aikoihin enää vastustaneet taloudellista kasvua itseisarvoisesti, elää legenda työpaikoista viis veisaavasta puolueesta paksusti. Tämä siitä huolimatta, että olemme puhuneet puhumasta päästyämme vihreistä teollisista työpaikoista, yrittäjärauhasta ja tulonsiirtojen ja verotuksen muuttamisesta sellaiseksi, että työn teko kannatta aina.

Ehkä viestimme olisi kirkkaampi, jos palaisimme epäluulon lähteille ja sanoisimme yksiselitteisesti: kannatamme kasvua ja vihreän kasvun aloitteemme pyrkivät edesauttamaan kotimarkkinoiden elpymistä ja vientiteollisuutta.

Joskus viestimme on epäselvä siksi, että kantamme vaihtelee ennen ja jälkeen vaalien. Tästä synnistä ei ole kukaan vapaa.

Vihreiden osalta räikein esimerkki on kuntien pakkoliitospykälän kootut vaiheet. Eduskuntavaalien alla emme kannattaneet, kunnallisvaalien alla vastustimme. Sitten yhtäkkiä kabinettineuvotteluissa kannatimmekin. Vihreiden kannatus pakkoliitospykälälle oli lopulta niin suurta, että on reilua sanoa, ettei pykälän myöhempi kaatuminen hallituksessa johtunut vihreistä.

Kun kaikki tämä on tunnettua, kuuluu kysymys: aiotaanko tässä asiassa edetä vaaleihin tietoisesti sammutetuin lyhdyin?

Oman mausteensa vaaleihin tuo oppositioon siirtyminen. Minusta on uskottavaa äänestää niitä hallituksen esityksiä vastaan, joista toden teolla väänsimme hallituksessa. Näin opetus- ja lapsilisäsäästöjä voimme pystypäin vastustaa.

Mutta olkoon se pois meistä, että yhtäkkiä kaikki ikävältä tuntuvat säästöt olisivatkin ihan jonkun muun vastuulla eikä meillä olisi niihin osaa eikä arpaa. Jos vihreiden oppositiopolitiikan jäljiltä jäisi jäljelle vain murusia siitä säästötarpeesta, jonka suuruusluokkaa emme koskaan hallituksessa kyseenalaistaneet, niin vaalilyhdyt himmenisivät päivänvalossa.

Tehkäämme palvelus hienoille ehdokkaillemme ja ajakaamme vaalipyörillämme kirkkain valoin!





Viite