Ekologista avioelämää

8.10.2008

Ekomorsiamesta on tullut ekovaimo. Ympäristöystävällisten häiden järjestelystä on aika siirtyä viettämään ekologista elämää ja pian päättää tämä blogi. Kokoan vielä ensi kerralla yhteen sen, mitä olen ekohäiden järjestämisestä oppinut.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain vihreää. Joka keskiviikko päivittyvä blogi, joka päättyy vihreisiin häihin syyskuussa 2008.

Häät olivat oikein onnistuneet. Viime hetken hätäilyssä alkoivat ympäristöasiat unohtua, mutta onneksi suurimmat valinnat oli tehty jo aiemmin.

Tosin vielä päivää kahta ennen häitä kaivelin Lähetystorin jämälaatikoista vaaleansiniset mummopöksyt sulhaselle heitettäväksi.

Hoidimme perinteiset häänumerot tavallamme, joten kakkua leikatessa ei poljettu jalkaa ja mummopöksytkin löytyivät sulhasen housuista.

Sulhanen sai huomenlahjaksi tatuoinnin. Tai siis tarkemmin lahjakortin ja lupauksen, että piirrän hänelle pitkään toivomansa kuvan. Lähes aineeton lahja – ja varmasti pysyvä muisto, kuten hyvän huomenlahjan kuuluukin.

Ympäristöasiat eivät tainneet olla päällimmäisenä mielessä myöskään tavaroita juhlapaikalta yöllä korjanneella porukalla. Kuvaajan valovarjo löytyi seuraavana päivänä juhlapaikan roskiksesta ja kameran jalka toisen kunnan alueelta.

Jotenkin osuvaa, että ekomorsian päätyi kaivelemaan juhlien jälkeisenä päivänä roskiksia. Onneksi ilma oli kaunis kuin morsian.

Lisää hääblogitekstejä löydät täältä.

Onnea ekomorsiamelle! Sitä tarvitaan!

Nimetön | 12.10.2008 16:02

Onnea ekomorsiamelle! Sitä tarvitaan, sillä vasta nyt ne varsinaiset ekoelämän haasteet alkavat. Kun työn ja perheen yhteensovittaminen alkaa, ekoilu unohtuu ja selityksiä alkaa löytyä esimerkiksi kertakäyttövaipoille tai auton ostamiselle.

Onnea ekomorsiamelle?

Nimetön | 13.10.2008 14:44

Höpö, höpö, mistä näitä juttuja keksitään: "Onnea ekomorsiamelle! Sitä tarvitaan, sillä vasta nyt ne varsinaiset ekoelämän haasteet alkavat. Kun työn ja perheen yhteensovittaminen alkaa, ekoilu unohtuu ja selityksiä alkaa löytyä esimerkiksi kertakäyttövaipoille tai auton ostamiselle."

Voisitko ihan vähän perustella kantaasi? Miksi se "ekoilu" nyt sitten unohtuu?

Arki ei ole mikään ongelma, aivan kuten luonnon kannalta kestävämmillä elintavoilla arkensa hoitaminenkaan ei ole.

Arki koostuu pienistä valinnoista, joka päivä, aivan kuten se ns. ekoilukin. Eivät nämä sulje toisiaan pois, päinvastoin ne ovat hyvinkin samankaltainen asia.

Jos joku toisinaan käyttääkin kertakäyttövaippoja arkensa keskellä, ei kaikkea ole menetetty. Jokaisella pienellä valinnalla on kokonaisuuden kannalta merkitystä, mutta heittäköön synnitön, ja vain hän, ensimmäisen kiven.

Eli eletään arkeamme niin vihreästi kuin mahdollista, ja tukeutukaamme niihin vaihtoehtoihin, joita nykyään alkaa olla jo hyvin saatavilla: (lähes) biohajoavat "kertakäyttövaipat", (tietysti tuuli)sähköllä kulkevat autot, (toivottavasti) koko ajan parantuva joukkoliikenne, ja vaikkapa biohajoavat kertakäyttöastiat niitä päiviä varten, kun äiti ei vaan enää jaksa =)

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.